Tutkija varoittaa: Israelin maahyökkäys johtaa kaaokseen – "Strategiaa näyttää ajavan kostonhimo"
Israelin on valmistellut maahyökkäystään Gazaan siitä lähtien, kun äärijärjestö Hamas pääsi yllättämään sen pahanpäiväisesti hyökkäyksellään Israeliin. Tutkija Antti Tarvaisen mukaan maahyökkäys tulee aiheuttamaan suuria tappioita myös Israelille.
Israel kertoi maanantaina tehneensä yksittäisiä, kohdistettuja maahyökkäyksiä Gazan alueelle. Lähi-Idän instituutin tutkijan Antti Tarvaisen mukaan laajamittaisella Israelin maahyökkäyksellä voi olla kaoottisia seurauksia.
– Hamas on hyvin organisoitunut ja sillä on ollut aikaa Gazassa. Se tuntee alueen ja osaa puolustaa sitä.
Israel on Hamasin hyökkäyksen vuoksi kutsunut reservistä palvelukseen 300 000 sotilasta. Tarvainen uskoo, että maahyökkäys tulee aiheuttamaan suuria tappioita Israelin joukoille. Hyökkäystä on myös mahdoton toteuttaa ilman siviiliuhreja.
– Gazassa on merkittävä määrä siviilejä, kun Israel aloittaa maaoperaationsa. Se tulee olemaan hyvin kaoottista sodankäyntiä yhdessä maailman tiheimmin asutuista alueista. Jokainen sotatoimi kohdistuu Hamasin lisäksi myös siviileihin. Israelin strategiaa näyttääkin ajavan jonkinlainen kostonhimo ja kollektiivinen rankaisu joka kohdistuu myös siviileihin, Tarvainen sanoo.
Israel on pyrkinyt tyhjentämään Pohjois-Gazaa ja Gazan kaupunkia maahyökkäyksen tieltä. Aluetta on kuitenkin mahdotonta tyhjentää siviileistä, sillä siellä on esimerkiksi lukuisia sairaaloita. Pommitetut tieverkostot ovat huonossa kunnossa, ja siviilien liikkuminen määräajassa on mahdotonta.
Israelin johdon on vaikea enää perääntyä maahyökkäyksestä Gazaan, arvioi Lähi-Idän instituutin tutkija Antti Tarvainen.
Israel on valmiina hyökkäykseen
Maahyökkäyksen alkua on odotettu useiden päivien ajan. Tarvaisen mukaan Israelin joukot ovat suorituskyvyltään ja kalustoltaan valmiina hyökkäykseen. Hän uskoo, että Israelia ja sen päätöksiä vankasti tukevat länsijohtajat pyrkivät pinnan alla myös vaikuttamaan siviilien tilanteeseen ja vähentämään lisäuhreja.
– Länsijohtajien vaikuttamisen tavoitteena on turvata humanitaarisia käytäviä Gazan siviileille ja toisekseen hidastaa tai estää maahyökkäyksen eteneminen, Tarvainen sanoo.
Israelissa kävivät viime viikolla ilmaisemassa tukeaan muun muassa Yhdysvaltain presidentti Joe Biden sekä Britannian pääministeri Rishi Sunak, jotka molemmat peräänkuuluttivat Israelin oikeutta puolustaututa, mutta myös humanitaarisen avun tarvetta Gazan siviileille Tiistaina Israeliin matkaa vuorostaan Ranskan presidentti Emmanuel Macron.
Tarvaisen mielestä osalta länsijohtajien vaikutusyritykset ovat olleet toistaiseksi riittämättömiä. Pyrkimykset saada avustustarvikkeita Gazaan ovat keskittyneet Egyptin rajalla sijaitsevaan Rafahin raja-asemaan, vaikka Israelilla olisi mahdollisuus avata myös omat kulkuväylänsä Gazan alueelle nopeamman avun toimittamiseksi. Israel on sanonut, että se ei avaa omia kulkuväyliään Gazaan ennen panttivankien vapauttamista.
Maahyökkäyksen viivästyminen on herättänyt kysymyksen siitä, voisiko se olla vielä vältettävissä. Tarvainen pitää tätä epätodennäköisenä.
– Israelin armeijan johto on puhunut maahyökkäyksestä hyvin voimakkaalla argumentaatiolla. Heidän pitäisi perua puheensa, jotta maahyökkäys peruutettaisiin.
Tarvaisen mukaan Israelin sisällä käydään kuitenkin tällä hetkellä runsaasti kriittistä keskustelua siitä, vaarantaako maahyökkäys Hamasin hallussa olevat israelilaiset panttivangit. Heitä on edelleen noin 200.
– Esimerkiksi Israelin suurin päivälehti Haaretz on kirjoittanut siitä, että pääministeri (Benjamin) Netanjahun ajama politiikka vaarantaa panttivangit ja nyt pitäisi ensisijaisesti neuvotella heidän palauttamisestaan, Tarvainen kertoo.
Tarvainen muistuttaa samalla, että sekä siviilien ottaminen panttivangiksi että Israelin Gazan saarto ja palestiinalaisalueiden pitkäaikainen miehitys ovat vastoin kansainvälistä oikeutta.
Uusimmat
-
23:36
Slovakian varapääministeri BBC:lle: pääministeri Ficon tila ei enää kriittinen – tämä hyökkäyksestä tiedetään
-
22:33
Cristiano Ronaldo paljasti sääntönsä, joka voi kavahduttaa tavan tallaajaa: "En koskaan"
-
22:32
Biden ja Trump sopivat televisioväittelyiden ajankohdista – aikovat rikkoa vuosikymmenten perinnettä
-
22:10
Kimmo Vehviläinen oli ennen koko ajan kahvikuppi kädessä: "Se oli minulle tuttipullo"
-
22:02
Jami Kinnunen kiskaisi hienon keihäsennätyksen – suomalaislupaukselta melkoinen parannus
-
21:56
Pysyisitkö sinä kyydissä? Kiinalaisen lajittelukeskuksen työtahti häkellyttää
-
21:41
Lotta Harala aitoi voittoon kansainvälisessä kisassa – ikävää kerrottavaa voinnista
-
21:33
Georgian presidentti tyrmää "venäläislain" MTV:n haastattelussa – sanoo käyttävänsä veto-oikeutta
-
21:20
Tanskan kuningas Frederik ja kuningatar Mary viettävät 20-vuotishääpäiväänsä haastavien aikojen jälkeen – hovi julkaisi kesäisen kuvan
-
20:52
Muistatko SM-liigan tshekkilegendan? Näkee yhä painajaisia Leijonista
-
20:29
Roope Hintz sivuun NHL-pudotuspelisarjan ratkaisupaikasta
-
20:18
Kuka on hengestään taisteleva Robert Fico? Veteraanipoliitikko taituroi idän ja lännen välissä
-
20:15
Anna Puun lapsi täytti kolme vuotta – suloinen kuva julki
-
20:14
Venäjän jättänyt olympia-ampumahiihtäjä teki yllätysratkaisun
-
20:02
Karu tutkimustulos Yhdysvalloista: 99 prosenttia autoista sisälsi haitallisia aineita
-
19:51
MM-lätkässä hurjat maalijuhlat – Tshekki rymisteli Tanskan yli
-
19:41
Jyväskylässä jymähti uusi pikamatkan Suomen ennätys: "Oli yllätys"
-
19:33
Kevään lämpöennätys paukkui taas rikki – 26,5 astetta
-
19:28
EU jyrähtää Israelille: Sotilasoperaatio Rafahissa lopetettava välittömästi
-
19:10
Orpo hymähtää Zaharovan pilkkaviestille: "Ei toimi"
-
Lataa lisää