Mainos

Turengissa kohistaan epäillystä hiekkakuopparikoksesta

Turengin Nesteellä on käynyt kova kuhina lehdissä kerrotun ympäristörikosepäilyn jälkeen. Huoltamon henkilökunnan mukaan ihmiset ovat tyrmistyneitä uutisesta. Keskusteluissa kummastellaan, kuinka tapahtunut on mahdollista.

Huoltamon myynnissä rikosepäilyt ja pelko pohjaveden saastumisesta eivät näy. Pullotettu vesi ei ole käynyt tavallista paremmin kaupaksi.

Soittokierros paikallisiin ruokakauppoihin kertoo samaa. Järkytys naapurustoon dumpatuista ongelmajätteistä ei ole synnyttänyt laajaa huolta pohjaveden laadusta - ainakaan vedenmyynnin perusteella.

Janakkalan Vesi: Ei syytä huoleen

Janakkalan Vesi selvitti saastuneen maan mahdollisia vaikutuksia pohjaveteen saatuaan tiedon asiasta paikallislehdestä.

- Puhuin Hämeen Ely-keskuksen ympäristöosaston kanssa, ja sieltä sanottiin, ettei epäily aiheuta meillä toimia. Toki sovimme, että jos tilanne muuttuu, niin meitä informoidaan välittömästi, käyttömestari Markku Koivula kertoo.

(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.