Mainos

Tupakointia rajoitettu rajusti Sörkan vankilassa: Vangit pääsevät tupakoimaan kolmesti päivässä – kerralla saa polttaa kaksi savuketta

0:30

Helsingin vankilassa ei ole saanut polttaa sisällä runsaaseen viikkoon. Uudistuksella suojellaan vankilan työntekijöitä passiivisen tupakoinnin haitoilta, ja osa vangeistakin on ottanut uudistuksen vastaan mahdollisuutena muuttaa elintapojaan.

– Kukaan ei saa enää polttaa vankilan sisätiloissa, se on muuttunut, kertoo vankilan apulaisjohtaja Tero Uuranmäki MTV Uutisille uudistuksesta.

Ennen vangeilla oli oikeus tupakoida selleissään ja selliosastoilla olevilla tupakointiasemilla. Nyt käytännöstä luovuttiin, ja jatkossa sauhutella saa vain ulkona.

Savukkeiden määrää rajoitettu

Koska vankien liikkumista on rajoitettu, pitää vankilan järjestää tupakointimahdollisuus erikseen. Nyt vangit pääsevät ulos tupakoimaan kolme kertaa päivässä, jona jokaisena saa polttaa kaksi savuketta.

Savukkeiden määrää on rajoitettu, jotta savukkeet eivät leviäisi selliosastoille. Vankeja ei ole mahdollista tarkistaa jokaisen ulkoilun päätteeksi.

– Jos olisi aski mukana, se tarkoittaisi, että osa tupakoista menisi taskuissa osastolle, jossa sitten poltettaisiin, Uuranmäki kertoo.

Ravintoloista tutut tupakointikopit eivät Uuranmäen mukaan olleet soveltuva ratkaisu vankiloihin. Hänen mukaansa se olisi vaatinut sellien aukioloaikojen pidentämistä, eikä koppeja muutenkaan olisi ollut järkevää hankkia jokaiselle osastolle.

Valitettu oikeusasiamiehelle

Joukko vankeja on jo tehnyt uudistuksesta eduskunnan oikeusasiamiehelle kantelun, johon vankila tulee vastaamaan kuun loppuun mennessä.

– Toki on ymmärrettävää, että kaikki eivät tykkää, Uuranmäki toteaa.

Hänen mukaansa vangit ovat kuitenkin ottaneet uudistuksen vastaan yllättävän positiivisesti.

– Moni on lopettanut tupakoinnin, ja moni miettinyt, että nyt olisi hyvä lopettaa, Uuranmäki kertoo.

Nikotiinipurukumia halvemmalla?

Tupakointia lopettavat voivat halutessaan ostaa nikotiinikorvaustuotteita vankilan kanttiinista. Vankilassa pohditaan tällä hetkellä, voisiko niiden hankintaa tukea rahallisesti.

– Vangin tulot ovat rajallisia. Ollaan pohdittu, jos tultaisiin hinnassa vastaan, Uuranmäki kertoo.

Sähkösavukkeisiin vankien ei ole mahdollista siirtyä, koska niiden tarkastettavuus vankilaan tuodessa on käytännössä mahdotonta. Esimerkiksi sen sisältämän nesteen todellista koostumusta on hankala selvittää.

Ruotsissa vangit ovat savuttomuuden voimaan tullessa siirtyneet savukkeista nuuskaan, mutta se ei Suomessa luonnollisesti onnistu.

MTV Uutiset vieraili remontoidussa Helsingin vankilassa.

1:28

Maailmalla monia savuttomia vankiloita

Helsingin vankila on tässä vaiheessa Suomen ainoa vankila, jossa sisätiloissa ei saa tupakoida. Rikosseuraamuslaitoksesta on kuitenkin tarkoitus tulla savuton vuonna 2020, jolloin muidenkin vankiloiden on luultavasti viimeistään muutettava käytäntöjään.

Savuttomista vankiloista on maailmalla runsaasti esimerkkejä. Esimerkiksi Viron vankilat ovat olleet savuttomia vuoden, ja Yhdysvalloissa vankiloissa ei ole poltettu kymmeneen vuoteen.

– Ihmiset sopeutuvat siihen. Oma henkilökohtainen mielipiteeni on, että pyritään siihen, ettei kukaan polta vankila-alueella, Uuranmäki toteaa. 

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.