19-vuotias Olivia Eveliina Wallin on kevään ylioppilas ja tuore äiti, joka sai tietää olevansa raskaana vasta matkalla synnytyssaliin. Tyttövauva syntyi 22.2, ja vain muutama viikko myöhemmin alkoivat ylioppilaskirjoitukset.
Wallin kertoo kärsineensä kovista vatsakivuista heti aamusta alkaen.
– Kun ne eivät vielä illallakaan olleet ohi, pyysin poikakaveria soittamaan ambulanssin.
Ensihoitajat arvelivat vatsakipujen johtuvan umpisuolesta, ja veivät Wallinin TYKS:iin Turkuun.
– Odotin päivystyksessä noin vartin, kunnes huusin, että nyt en enää pysty olemaan. Hoitaja tuli paikalle ja pyysi toista hoitajaa tuomaan ultralaitteen.
Wallinin mukaan hoitaja sanoi "o-ou" ja totesi heti perään, että mistään vakavasta ei ollut kyse, kun Wallin alkoi huolestua.
"Sanoin, että voin kyllä ponnistaa, mutta ei sieltä mitään tule"
– Hoitaja sanoi sitten, että "sun vatsassa on vauva ja nyt lähdetään tosi kiireellä synnyttämään".
– Olin sellaisessa sokissa, etten muista matkasta synnärille mitään. Synnytyssalissa kätilö käski ponnistamaan. Sanoin, että voin kyllä ponnistaa, mutta ei sieltä mitään tule, Wallin kertoo.
Mutta tuli sieltä: 3150 grammaa painava tyttö. Synnytys kesti vain 45 minuuttia.
– Kun sain lapsen syliini, rakastuin niin etten olisi koskaan antanut häntä pois sylistäni.
Poikaystävälle tieto vauvasta vasta sen synnyttyä
Kotiin jääneelle poikaystävälle Wallin ehti soittaa vasta tässä vaiheessa. Poikaystävä oli jäänyt siihen luuloon, että tyttöystävällä on umpisuolen tulehdus, mutta saikin puhelun, jossa kuuli olevansa tuore isä. Seuraavaksi Wallin soitti vanhemmilleen.

