Tunnistatko itsesi? Tällainen työ altistaa työriippuvuudelle ja terveysongelmille
Uuden tutkimuksen mukaan vaativa työ saattaa lisätä työriippuvuuden kehittymisen riskiä. Työaddiktio puolestaan lisää riskiä masennuksen ja uniongelmien kehittymiselle.
Tiedotteessaan tutkijat luonnehtivat työnarkomaaneiksi ihmisiä, jotka työskentelevät yli seitsemän tuntia viikossa enemmän kuin muut. Syyt runsaalle työnteolle vaihtelevat, mutta tavasta näyttäisi olevan joka tapauksessa pidemmällä tähtäimellä enemmän haittaa kuin hyötyä.
Selvittääkseen työriippuvuudelle alttiita ihmisryhmiä tutkijat värväsivät 187 ranskalaista työntekijää vastaamaan kysymyksiin työnteostaan sekä hyvinvoinnistaan.
Analyysin perusteella vaativa ja päätösvaltainen työtehtävä sekä työntekijän saama kontrollin tunne työnteosta näyttävät altistavan ihmisen työriippuvuudelle ja sen aiheuttamille negatiivisille vaikutuksille. Myös naissukupuoli näytti tutkimuksessa lisäävän työriippuvuuden todennäköisyyttä.
Työriippuvuuden negatiiviset vaikutukset
Tutkimuksen mukaan työriippuvuudelle alttiilla ihmisillä on kaksi kertaa suurempi riski sairastua masennukseen.
Analyysin perusteella työriippuvuudelle alttiit työntekijät myös nukkuivat huonommin kuin ihmiset, joilla oli pieni riski työriippuvuuden kehittymiselle. Korkean riskiryhmän työntekijät myös kokivat enemmän stressiä ja vähemmän hyvinvointia.
Tutkimus ilmestyi International Journal of Environmental Research and Public Health -julkaisussa.
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää