Tunnetut naiset kertovat, miltä tuntuu olla ihailun kohteena

Jokainen nainen on omana itsenään kaunis. Kaikki eivät kuitenkaan saa osakseen massojen ihailua. Miltä se tuntuu, kun kypsälläkin iällä pääsee nauttimaan ihailevista katseista ja sanoista? Studio55 kysyi asiaa kolmelta kaikkien tuntemalta naiselta.

Laulaja Katri Helena laittaa mielessään kehut ja haukut samaan lokeroon ja käsittelee ne siellä.

− En voi elää elämääni sen mukaan, mitä ihmiset sanovat, on se sitten hyvää tai pahaa, Katri Helena miettii.

Hänelle ihmisten ihailu aiheuttaa vastuuntunteen.

− Se on vastuunalaista hommaa olla ihailun tai huomion kohteena. Siinä on vastuu siitä, mitä viestin.

Katri Helenan mielestä ihailu ja hyväksyminen ovat sama asia. Esiintyvälle artistille se on tietysti hyvin tärkeää.

− Tässä kuitenkin itsestä revitään oma tekeminen. Siksi ihailu ja hyväksyntä ovat tärkeitä ja ne pönkittävät itsetuntoa, 63-vuotias Katri Helena perustelee.

Ikisuosikki kertoo suloisen tarinan, kun häneltä kysyy kauneinta asiaa, mitä hänelle sanottu tai tehty.

− Sain Suomi-palkinnon, ja sitten mentiin kahville. Siellä oli myös hyvin iäkäs herra, jonka kanssa minulla on erittäin syvät välit.

− Minulla oli käsissäni kunniakirja, sata tonnia silloista markkaa ja ruusu. Kysyin tältä herralta, haluaako hän ruusun vai sata tonnia. Hän sanoi, että haluan sinut, annetaan se sata tonnia jollekin muulle, Katri Helena paljastaa.

Hannele Lauri: Kukapa ei kehuista tykkäisi?

57-vuotias näyttelijä Hannele Lauri myöntää auliisti olevansa kiinnostunut ulkonäöstään. Hän ei häpeile kertoa sitä, että ihmisten ihailun kohteena oleminen tuntuu hyvältä.

− Olen esteetikko ja myönnän sen. Me kaikki näyttelijät olemme sen verran narsisteja, että ihailu miellyttää.

− Minusta on ihanaa, kun ihmiset tulevat sanomaan, että näytän luonnossa paremmalta kuin televisiossa tai kuvissa, Lauri sanoo.

Hän on sitä mieltä, ettei sellaisia ihmisiä varmasti olekaan, jotka eivät kehuista lämpenisi.

− Se on myös hirveän kivaa, kun nuoret pojat tulevat kehumaan. Kukapa ei siitä tykkäisi?

Aivan kaikkea ihailua Laurikaan ei ymmärrä.

− Minulla ei ole salaista puhelinnumeroa. Joidenkin numeroiden kohdalle olen kuitenkin joutunut kirjoittamaan "älä vastaa". Olen aina pitänyt vähän idiootteina niitä, jotka soittavat ja kertovat rakastavansa ja haluavansa kanssani suhteeseen, Lauri naurahtaa.

Pirjo Haapoja: Tykkään aina takaisin!

Studio55:n juontajalta Pirjo Haapojalta eivät laatusanat ota loppuakseen, kun hän kuvailee miltä tuntuu tulla ihailluksi.

−Se on aina fantastista ja ihanaa. Olen aina valmis tykkäämään takaisin, tykkäämiseenhän tarvitaan kaksi, Haapoja sanoo.

Entä mikä on kauneinta, mitä 58-vuotiaalle Haapojalle on tehty tai sanottu?

−Rakkauden tunnustaminen on aina ihanaa. Yleisesti ottaen arvostaminen, välittäminen ja huomioonottaminen ovat hienoja asioita, Haapoja miettii.

Lue myös:

    Uusimmat