Tuleva kesä voi pilata yöunet: Muistilista parempiin helleöihin!

Ensimmäiset helleaallot kolkuttelevat jo ovella ja kesällä laadukas uni voi olla koetuksella, kun kuuma ilma ja valoisat yöt vaikeuttavat tilannetta. Valmistaudu tulevaan jo nyt, niin vältyt kiroilulta sängyssäsi keskellä kesäyötä.

Kesä on ihanaa aikaa, mutta öisin se voi olla melkoinen koettelemus – kun lämpö, metelöivät naapurit ja allergiaoireet vievät unet, vietät yösi hikiseen lakanaan kääriytyneenä ja kiroillen.

Ole tänä kesänä etukäteen viisas ja valmistaudu tulevaan jo nyt, kun ei ole vielä liian myöhäistä.

1. Lämpötila

Hellekelit ovat kiusallisia unen kannalta, sillä nukahtaminen vaikeutuu, kun lakanat liimautuvat ihoon kiinni ja olo on hankala. Panosta jo nyt kunnolliseen ilmastointilaitteeseen, sillä lämpöaallon alkaessa ne yleensä loppuvat kauppojen hyllyiltä melkoista vauhtia.

2. Valo

Kaikki se ylimääräinen valo, josta pääsemme nauttimaan kesäisin ei tule ilmaiseksi: Riippuen asuinpaikastasi, ulkona saattaa olla aivan kirkasta vielä kun pitäisi mennä nukkumaan.

Valo pitää kehon ja mielen virkeänä, vaikka olisi aika suunnata unten maille. Ripusta siis jo nyt pimennysverhot ikkunoihin tai osta yöksi silmien eteen laitettava unimaski.

3. Meteli

Lämpimät ilmat houkuttelevat ihmisiä viettämään enemmän aikaa ulkona. Hyvän kelin haittapuoleksi saattavat kääntyä metelöivät naapurit, jotka eivät malta lopettaa kesästä nauttimista järjellisten aikojen puitteissa. Paksut valoverhot vähentävät myös melusaastetta, mutta jos tiedät naapureidesi sortuvan metelöintiin ole heihin yhteydessä asiasta jo nyt tai panosta kunnon korvatulppiin, jotka tuntuvat mukavilta nukkuessa.

Allergiat

Kevät ja syksy ovat allergisille pahinta aikaa ja allergiaoireet valvottavat myös yöllä. Ilmanpuhdistimella pääset pitkälle, mutta myös omilla siivous- ja käytöstottumuksillasi pidät kodin ja makuuhuoneen vapaana siitepölystä. .

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat