Tsunamista selvinneet Jarmo ja Raija ihmettelivät maalla hyppiviä kaloja – kunnes vesi alkoi nousta

Peltonen ja hänen elämänkumppaninsa Raija Niemelä olivat viidettä joulua peräkkäin Phuketin rannoilla. Edelliset vuodet olivat menneet Patong Beachilla, mutta tälle vuodelle oli muutettu Karon Beachille, viisi kilometriä Patongilta etelään.

Pariskunnan joka-aamuinen kahvila Patongin ajoilta tuhoutui tsunamissa täysin. Yhteensä 15 henkeä meni kahvilan mukana.

– Juuri siihen aikaan me aina siellä kahvilassa kävimme, Peltonen kertoo.

Samaan aikaan kun vanha kantakahvila murskaantui Patong Beachilla, Peltonen ja Niemelä juoksivat pitkin Wiset Roadin korotettua kävelytietä.

– Me olimme tässä rannalla kävelyllä yhdeksän aikoihin. Minä ihmettelin, että mikä nyt, kun vesi lähtee, Peltonen kertoo.

– Kalat hyppivät kuivalla maalla ja sanoin, että otapas kuva, kun on niin omituista. Otettiin vielä Raijastakin kuva, mutta sitten alkoi vesi nousta lujaa.

Pakoon viidakkoon

Niemelän kuvasta näkee kaukana horisontissa ohuen valkoisen viivan. Se on se ensimmäinen suuri aalto.

Vettä oli jo polviin asti, kun pariskunta kiiruhti puiston läpi korotetulle kävelytielle. Ympärillä kellui pöytiä ja tuoleja, pian myös autoja.

– Tässä sillalla seisoin ja mietin, uskallanko minä tuota tietä ylittää. Vesi oli likaista ja autoja kellui eri suuntiin. Eikä me tiedetty ollenkaan, mitä tapahtuu, Niemelä kuvailee.

Silta laski syvän ojan ylitse tielle, jonka toisella puolella odotti hotellin terassi muutaman metrin korkeudessa, noin 400 metriä rannasta.

Peltonen ja Niemelä katselivat terassilta avuttomina, kun luonnonvoimat rusikoivat tuttua ympäristöä. Rannan läheisyydessä olevaan lampeen upposi useampi auto, ainakin kolmen mukana meni myös kuljettaja.

– Vanhempi saksalaismies makasi siinä rannalla, kun lähdettiin juoksemaan. En tiedä, miten hänelle kävi, Niemelä huokaa.

Kolme tuntia myöhemmin he pääsivät hotellilleen – ja taas piti juosta.

– Meille sanottiin, että sieltä on tulossa seitsemänmetrinen aalto, piti lähteä saman tien. Juoksimme tuonne viidakkoon, Niemelä kertoo ja osoittaa Old Phuket -hotellin nurkalta puolen kilometrin päässä vihreänä nousevaa kukkulaa.

Viidakossa oli muitakin. Epävarmuus ja tietämättömyys vaivasivat.

– Minulla tuli mieleen tarina Nooan arkista, Niemelä sanoo.

Puhelu kotoa

Myöhemmin Peltonen ja kaksi muuta lähtivät hakemaan hotellilta vilttejä ja hyttysmyrkkyä siltä varalta, että seurue joutuisi yöpymään metsässä.

Henkilökunta oli pysynyt työpaikallaan. Kun Peltonen oli palaamassa viidakkoon, hotellin vastaanoton työntekijä viittoili hänet puhelimeen. Niemelän sukulaisten puhelua ei olisi voinut paremmin ajoittaa. Nyt kotona tiedettiin, että kunnossa ollaan.

Paikalliset kiipesivät viidakkoon tuomaan vettä ja ruokaa.

– Se oli kyllä tosi uskomatonta. Heillä oli varmasti omatkin murheensa, mutta niin vain huolehtivat meistä turisteista, Niemelä muistelee liikuttuneena.

Odotettua seitsemänmetristä aaltoa ei sittenkään tullut, ja pariskunta pääsi yöksi hotelliin.

Uudenvuodenaattona suomalaiset lennätettiin kotiin.

– Me saimme toisen mahdollisuuden tähän elämään, Niemelä toteaa kiitollisena.