– Huusin, että nyt tulee maailmanloppu, muistelee Jarmo Peltonen kymmenen vuoden takaista tapaninpäivän aamua.
Peltonen ja hänen elämänkumppaninsa Raija Niemelä olivat viidettä joulua peräkkäin Phuketin rannoilla. Edelliset vuodet olivat menneet Patong Beachilla, mutta tälle vuodelle oli muutettu Karon Beachille, viisi kilometriä Patongilta etelään.
Pariskunnan joka-aamuinen kahvila Patongin ajoilta tuhoutui tsunamissa täysin. Yhteensä 15 henkeä meni kahvilan mukana.
– Juuri siihen aikaan me aina siellä kahvilassa kävimme, Peltonen kertoo.
Samaan aikaan kun vanha kantakahvila murskaantui Patong Beachilla, Peltonen ja Niemelä juoksivat pitkin Wiset Roadin korotettua kävelytietä.
– Me olimme tässä rannalla kävelyllä yhdeksän aikoihin. Minä ihmettelin, että mikä nyt, kun vesi lähtee, Peltonen kertoo.
– Kalat hyppivät kuivalla maalla ja sanoin, että otapas kuva, kun on niin omituista. Otettiin vielä Raijastakin kuva, mutta sitten alkoi vesi nousta lujaa.
Pakoon viidakkoon
Niemelän kuvasta näkee kaukana horisontissa ohuen valkoisen viivan. Se on se ensimmäinen suuri aalto.
Vettä oli jo polviin asti, kun pariskunta kiiruhti puiston läpi korotetulle kävelytielle. Ympärillä kellui pöytiä ja tuoleja, pian myös autoja.
– Tässä sillalla seisoin ja mietin, uskallanko minä tuota tietä ylittää. Vesi oli likaista ja autoja kellui eri suuntiin. Eikä me tiedetty ollenkaan, mitä tapahtuu, Niemelä kuvailee.
Silta laski syvän ojan ylitse tielle, jonka toisella puolella odotti hotellin terassi muutaman metrin korkeudessa, noin 400 metriä rannasta.
Peltonen ja Niemelä katselivat terassilta avuttomina, kun luonnonvoimat rusikoivat tuttua ympäristöä. Rannan läheisyydessä olevaan lampeen upposi useampi auto, ainakin kolmen mukana meni myös kuljettaja.