TPS hankki lyhytaikaista apua puolustukseensa – ruotsalaiskonkari turkulaisten takalinjoille

TPS:n ex-luotsi Kalle Kaskinen avautuu potkuistaan:"Muutamat kyyneleet oli näkyvissä" 16:12
Videolla TPS:n peräsimestä kenkää saaneen Kalle Kaskisen haastattelu.

TPS on hankkinut 34-vuotiaan Christoffer Perssonin riveihinsä kuukauden mittaisella lainasopimuksella.

Persson on alkukaudella pelannut SHL-seura HV71:n riveissä seitsemässä ottelussa, joissa hän on jäänyt ilman tehopisteitä.

Kokenut puolustaja on pelannut urallaan 365 SHL-ottelua, minkä lisäksi hänellä on vyöllään 281 ottelua Ruotsin Allsvenskanissa.

Perssonin lainasopimus on alustavasti voimassa joulukuun puoliväliin saakka, jonka jälkeen tilannetta tarkastellaan uudestaan. TPS odottaa Perssonista apua puolustuspelaamiseensa.

– Halusimme vahvistusta niin alivoima- ja puolustuspelaamiseen kuten myös maalineduspelaamiseen. Nämä asiat ovat Perssonin vahvuuksia ja noilla ominaisuuksilla hän on tehnyt uransa Ruotsissa, TPS:n urheilutoimen työryhmään kuuluva Tomi Kallio kertoo TPS:n tiedotteessa.

Lue myös:

    Uusimmat