Touko Aallon kolumni: Suomessa ei tilaa lasten luokkayhteiskunnalle

Suomen tarina on menestystarina tasa-arvoisesta ja laadukkaasta koulutuksesta, joka on nostanut kansakuntamme köyhyydestä. Peruskoulun pohjimmaisena ideana on ajatus siitä, että jokaisella lapsella olisi mahdollisuus oppia ja menestyä kotitaustastaan riippumatta.

Nyt eriarvoisuus uhkaa koko peruskoulun ydintä, eikä hallitus ole ryhtynyt toimiin turvatakseen lasten tasa-arvoiset mahdollisuudet hyvään koulutukseen.

Sipilän hallitus on toteuttanut historiallisen suuret koulutusleikkaukset leikkaamalla puoli miljardia kouluilta, opettajilta, lapsilta ja opiskelijoilta. Kertaluontoiset paikkausrahat eivät riitä kuromaan umpeen aukkoa, jonka hallitus on koulutuspolkuumme leikannut.

Ensin otetaan tynnyrillinen pois ja sitten annetaan mukillinen takaisin. Laitetaan laastari avohaavaan.

Kuinka hallitus voi sulkea silmänsä?

Kuinka hallitus voi sulkea silmänsä lasten ja nuorten pahoinvoinnilta ja kouluttamattomuuden periytymiseltä? Leikkaukset ovat kasautuneet juuri niille nuorille, joilla on jo valmiiksi vaikeuksia koulussa ja opinnoissa.

Sukupuolten väliset oppimiserot ovat Suomessa OECD-maiden suurimmat. Joka kahdeksas poika ei osaa lukea kunnolla peruskoulun jälkeen. Työttömän lapsella ole oikeutta kokoaikaiseen varhaiskasvatukseen täällä tasa-arvon mallimaassa.

Lapset ovat eriarvoisessa asemassa myös asuinpaikastaan riippuen. Esimerkiksi perusopetuksen määrää on vähennetty osassa kuntia niin, että erot opetustuntien määrissä saattavat olla jopa puoli kouluvuotta yhdeksän vuoden aikana.

Osalla nuorista koulupolku katkeaa kesken lukion tai ammattikoulun, koska kirjat ja työvälineet maksavat jopa 2500 euroa tutkinnolta. Joka kuudes ammattiin opiskeleva onkin turvautunut pikavippeihin.

Talouspolitiikan arviointineuvosto on esittänyt äskettäin raportissaan huolensa Suomen laskevasta koulutustasosta ja vaati hallitusta lisäämään koulutusta kaikilla tasoilla.

Onneksi on maailman parhaat opettajat

Erityisen kipeästi resursseja tarvitaan varhaiskasvatuksen ja ammatillisen koulutuksen puolelle. Laadukkaalla varhaiskasvatuksella on pitkälle meneviä positiivisia vaikutuksia lasten oppimiseen ja sosiaalisiin taitoihin.

Varhaiskasvatus on erityisen tuloksellista nimenomaan heikoimmassa asemassa oleville lapsille. Ammatillisen koulutuksen uudistus yhdessä leikkausten kanssa jättää puolestaan nuoret yksin työpaikoille. Pelkona on, että ilman täyskäännöstä siellä tulevat pärjäämään vain motivoituneimmat opiskelijat.

Onneksi meillä on maailman parhaat opettajat.

Suomalaisen yhteiskunnan arvostus ja luottamus meidän korkeasti koulutettuja opettajia kohtaan on raudanluja. Tästä syystä arvostuksen tulisi näkyä myös poliittisessa päätöksenteossa.

Arvostusta ei osoite se, että opettajakoulutuksessa on leikkausten myötä jouduttu vähentämään lähiopetusta. Kilpailukykysopimuksella puolestaan leikattiin opettajien lomarahoja. Arjessa opettajilla on nyt valtava kiire, koska sijaisia ei palkata leikkausten takia ja ryhmäkoot ovat kasvaneet entisestään.

Minun Suomessa ei ole tilaa lasten luokkayhteiskunnalle.

Minun Suomessani ei myöskään piiskata opettajia kannattelemaan ja ottamaan vastuuta koko koulutusjärjestelmämme pystyssä pitämisestä, kun päävastuu siitä on valtiolla ja etenkin massiiviset leikkaukset tehneellä Sipilän hallituksella.

Tästä syystä Vihreät jättää yhdessä muiden oppositioryhmien kanssa välikysymyksen hallitukselle koulutuksen tasa-arvosta. 

Kirjoittaja on Vihreiden puheenjohtaja. 

Lue myös:

    Uusimmat