Vesa Toskala, kuva: Dave Sandford/Getty ImagesGetty
Julkaistu 22.03.2008 07:54(Päivitetty 22.03.2008 13:28)
Toronton maalivahti Vesa Toskala piti joukkueensa pudotuspelihaaveet elossa jääkiekon NHL-liigassa Toronton voittaessa vieraissa Buffalon lauantain vastaisena yönä Suomen aikaa 4-1. Ottelun parhaana pelaajana palkittu Toskala torjui 35 laukausta ja otti kauden 31. voittonsa.
Toskalan ohella Toronton sankariksi nousi Matt Stajan tehoilla 1+1. Hän esti ottelussa myös yhden Buffalon maalin heittäytymällä kiekon eteen, kun Ales Kotalik pääsi laukomaan kohti tyhjää maalia. Muut Toronton maalit tekivät Jason Blake, Darcy Tucker ja Anton Stralman.
Toronton kapteeni Mats Sundin oli sivussa kolmannen perättäisen ottelunsa nivusvamman takia. Toronto osoitti pärjäävänsä myös ilman kapteeniaan, sillä voitto oli joukkueelle neljäs viidessä viime ottelussa.
- Kaikkien mielestä meidän mahdollisuudet menivät, kun Mats (Sundin) jäi sivuun. Mutta ei tämä homma siihen tyrehdy. Taistellaan niin kauan kuin on mahdollisuuksia, Matt Stajan totesi.
Toronto on nyt viisi pistettä itälohkon viimeistä pudotuspelipaikkaa pitävää Bostonia jäljessä. Buffalolta tappio katkaisi kolmen ottelun voittoputken ja pudotti joukkueen itälohkossa kymmenenneksi.
Vain Salo yllätti Bäckströmin
Niklas Bäckstöm, kuva: Nick Didlick/Getty ImagesGetty
Oivassa iskussa oli myös Vancouverissa vierailleen Minnesota Wildin maalissa pelannut Niklas Bäckström. Hän torjui ottelussa 30 laukausta ja voitti kauden 29. ottelunsa. Tasaisessa kamppailussa Wildin 2-1-voittomaalin iski Branko Radivojevic kolmannen erän alussa.
Radivojevicin maali vei Wildin 2-0-johtoon. Kotijoukkueen 1-2-kavennus syntyi kolmannen erän viidennellä minuutilla, kun Sami Salo yllätti Bäckströmin ylivoimalla. Maali oli Salolle kauden kuudes. Hän pääsi jo kerran aikaisemmin käyttämään rajua lyöntilaukaustaan, mutta Bäckström venyi loistotorjuntaan.
Minnesota jatkaa luoteisen divisioonan kärjessä.
Ovetshkin laukoi 60. maalinsa
Atlantassa vierailleen Washingtonin maalihai Aleksandr Ovetshkin kokosi tehot 2+2 ja iski kauden 60. maalinsa. Washington nousi ottelussa 3-1-takaa-ajoasemista 5-3-voittoon.
Ovetshkin on ensimmäinen pelaaja NHL-liigassa kahteentoista vuoteen, joka on pystynyt tekemään 60 maalia kauden aikana. Edelliset olivat 69 ja 62 maalia kaudella 1995-1996 tehneet Mario Lemieux ja Jaromir Jagr. Kaikkiaan temppuun on pystynyt 19 NHL-pelaajaa kautta aikojen.
- Maalinteko on aina hauskaa ja erityisesti silloin kun ne ovat ns. tärkeitä maaleja, Ovetshkin totesi.
Voitto oli Washingtonille tärkeä. Se nosti joukkueen vain pisteen päähän itälohkon viimeisestä pudotuspelipaikasta. Washingtonin Nicklas Bäckström kokosi ottelussa tehot 2+1. Kari Lehtonen torjui Atlantan maalissa 40 laukausta.
Anaheimille tappio
New York Islanders kukisti vieraissa New Jerseyn 3-1 ja päätti kuuden tappion sarjansa. Ottelun ratkaisseen 2-1-maalin teki 19-vuotias Kyle Okposo, jolle osuma oli NHL-uran ensimmäinen.
Philadelphia nujersi kotihallissaan New York Rangersin 4-3. Ottelu ratkesi rangaistuslaukauksilla. Flyersin Mike Richards ja Jeff Carter onnistuivat rankkareilla. Joukkueen voimahahmoihin kuului myös kaksi maalia varsinaisella peliajalla tehnyt Daniel Briere.
San Jose iski 2-1-kotivoiton Anaheimista kokeneiden Jeremy Roenickin ja Joe Thorntonin osumilla.
NHL-tulokset pe-la-yönä:
New Jersey Devils - New York Islanders 1-3 (1-1,0-0,0-2)
4.46 B. Comeau 0-1 (B. Berard, K. Okposo) 13.46 T. Zajac 1-1 (B. Gionta, Z. Parise) 57.25 K. Okposo 1-2 (B. Berard, R. Park) 59.41 T. Hunter 1-3
Bergenheim NYI 0+0 0 0 1 - 15.46
Philadelphia Flyers - New York Rangers 4-3 rl. (1-0,0-0,2-3)
4.37 M. Richards 1-0 50.50 D. Briere 2-0 (V. Prospal) 52.01 M. Malik 2-1 (J. Jagr, C. Backman) 53.49 N. Dawes 2-2 (B. Shanahan, C. Backman) 56.23 D. Briere 3-2 (S. Hartnell, V. Prospal) 58.09 J. Jagr 3-3 (M. Straka, C. Backman) Rl-kisa: M. Richards 4-3
Atlanta Thrashers - Washington Capitals 3-5 (0-1,3-0,0-4)
15.18 A. Ovechkin 0-1 (V. Kozlov, N. Backström) 24.11 T. Enström 1-1 (V. Kozlov, M. Recchi) 27.57 J. Slater 2-1 (E. Perrin) 36.06 J. Slater 3-1 (E. Perrin, C. Armstrong) 51.30 A. Ovechkin 3-2 (T. Poti, M. Green) 56.00 N. Backström 3-3 (M. Green, C. Huet) 56.32 N. Backström 3-4 (A. Ovechkin) 59.52 B. Gordon 3-5 (B. Laich, A. Ovechkin)
Lepistö WSH ei jääaikaa
Lehtonen ATL 40/44 torjuntaa 59.02
Buffalo Sabres - Toronto Maple Leafs 1-4 (0-2,1-1,0-1)
8.39 J. Blake 0-1 (A. Ponikarovsky, A. Steen) 12.15 D. Tucker 0-2 (P. Kubina, M. Stajan) 20.31 T. Vanek 1-2 (D. Roy, J. Pominville) 28.27 A. Stralman 1-3 (D. Moore) 53.08 M. Stajan 1-4 (J. Blake, A. Stralman)