San Jose Sharksin maalivahti Vesa Toskala aloitti Kalifornian NHL-paikallisottelun Los Angeles Kingsiä vastaan lauantaina lupaavasti, mutta joutui jättämään ottelun kesken avauserän jälkeen. Kova laukaus osui Toskalaa alavatsaan, ja tälli pakotti miehen sivuun. Toipumisaika vammasta lienee 1-2 viikkoa.
Toskalalle kirjattiin lukemiin 2-1 päättyneessä avauserässä kahdeksan torjuntaa.
Toskalan mukaan kipu alavatsassa alkoi yllättäen.
- Ensin en tuntenut mitään, mutta kun menin jäihin seuraavan kerran, sattui kunnolla. Pelasin kuitenkin erän loppuun, hän muisteli.
Toskalan alavatsavamman ei kuitenkaan arvella olevan vakava.
- Olen sivussa viikon, korkeintaan kaksi. Vamma ei ole nivusen juuressa, vaan lihaksessa. Luulen, että kyseessä on venähdys, 26-vuotias suomalainen kertoi.
Toskala on pelannut kuluvalla kaudella 26 ottelua, joista on kasassa 11 voittoa, neljä tasapeliä ja seitsemän tappiota. Hänen torjuntaprosenttinsa 92,9 kuuluu liigan parhaimmistoon. Toskala on päästänyt keskimäärin vain 2,11 maalia ottelua kohden.
Suomalaisen tilalle maalin suulle luisteli pahasta flunssasta kärsinyt venäläisveskari Jevgeni Nabokov, joka torjui kahdessa erässä 25 kertaa, ja piti joukkuettaan pystyssä varsinkin ottelun lopussa.
Sharks voitti San Josessa pelatun ottelun lopulta 3-1.
(MTV3-AP)
