Vielä viime huhtikuussa näytti siltä, että Liisan 85-vuotias äiti ei enää koskaan palaisi kotiin sairaalasta, jossa hän oli virunut kuukausia. Äiti itse toivoi jo kuolemaa eikä kukaan uskonut hänen toipumiseensa.
– Äitini joutui sairaalaan tammikuussa, kun hän kaatui ja mursi ranteensa. Viikon siellä oltuaan hän altistui jonkinlaiselle sairaalabakteerille ja joutui eristykseen, Liisa aloittaa.
Hänen äitinsä tila huononi nopeasti. Tulehdusarvot olivat taivaissa, mutta varsinaista syytä siihen ei lukuisista kokeista huolimatta löytynyt. Äiti masentui.
– Hän lakkasi syömästä ja kuihtui silmissä. Kävin katsomassa häntä kaksi kertaa viikossa, ja joka kerta hänen kuntonsa oli huonontunut entisestään. Tulehdus ei hellittänyt, vaikka häntä lääkittiin jos jonkinlaisilla antibiooteilla, Liisa kertoo.
Perintöä odotellessa
– Koska olen jo pitkään hoitanut äitini kaikki raha-asiat, minulla on käyttöoikeus hänen tililleen. Kun äiti oli maannut sairaalassa pari kuukautta, veljeni rupesi puhumaan, että meidän pitäisi nostaa tilillä olevat rahat, ja jättää sinne vain sen verran, että pystyisimme hoitamaan hautajais- ja muut kulut.
– Pidin sitä aluksi hyvänä ideana, koska itsekin uskoin, että äiti ei enää toivu, ja siten olisimme säästäneet perintöverossa sitten, kun äidin aika lopulta koittaisi, Liisa selittää.
Mutta kun veli alkoi ehdotella, että äidin palvelutaloasunnosta olisi luovuttava saman tien, jotta rahaa säästyisi, Liisa suuttui.
– Sanoin hänelle, että pitäähän äidillä olla koti odottamassa siltä varalta, että hän kuitenkin toipuisi, mutta veljeni ajatteli vain rahaa.