Tositarina: Punkin purema johti sormieni ja jalkojeni amputoimiseen

Entinen linja-autonkuljettaja Timo Keränen, 49, ajelee tätä nykyä sähköpyörätuolilla, sillä punkin pureman aiheuttanut tulehdus vei häneltä työkyvyn.

– On se kummallista, miten yksi pieni ötökkä voi tehdä niin suurta vahinkoa, Timo Keränen huokaa viitaten punkkiin, jonka purema muutti hänen elämänsä kokonaan 11 vuotta sitten.

Keränen oli hakemassa tyttäriään luokseen viikonloppua viettämään, ja odotellessaan pikkuneitejä pihalla hän rapsutteli aikansa kuluksi kissaa, jonka turkkiin tuo viheliäinen otus oli takertunut.

– Minulla oli tapanani hieroa naamaani kissan mahaa vasten, ja palkkioksi kissa aina rapsutti ohimoitani, Keränen selittää.

– Kun olin laskenut kissan pois sylistäni, ihmettelin, mihin nenäni oli kadonnut, kun en tuntenut sitä ollenkaan.

Pari päivää myöhemmin selvisi, että nenän oli puuduttanut kissan mahakarvoista Keräsen sieraimeen pesiytynyt punkki.

Huolestunut kaveri pelasti Keräsen hengen

Kun Keränen palasi tytöt mukanaan kotiin, tunto palasi hänen nenäänsä, mutta tilalle tuli muita oireita.

– Sain iltapäivällä vilunväristyksiä ja ajattelin, että olin saamassa flunssan. Väristykset jatkuivat illalla, ja palelin jopa saunassa, hän kertoo.

Vakavat oireet iskivät vasta seuraavana päivänä.

– En muista seuraavasta päivästä paljoakaan. En pystynyt tekemään muuta kuin lepäämään sohvalla. Jossakin vaiheessa tytöt soittivat äidilleen, ja sanoivat, että halusivat kotiin, kun isi vaan makasi. Ex-vaimoni taisi luulla minun olevan humalassa, kun en reagoinut mihinkään hänen tullessaan hakemaan tyttöjä, Keränen kertoo.

Pian tyttöjen lähdettyä eräs Keräsen ystävä soitti tälle ja ihmetteli, kun mies puhui ihan sekavia. Hän päätti lähteä katsomaan oliko Keräsellä kaikki hyvin, mikä saattoi pelastaa tämän hengen.

– Ystäväni soitti pitkään ovikelloa ja kolisteli ikkunoita ennen kuin onnistuin raahautumaan ovelle. Kun avasin oven, minulla oli oksennukset sylissä ja ulosteet housuissa. Ystäväni soitti välittömästi ambulanssin, ja sitten maailma pimeni.

Keränen oli saanut verenmyrkytyksen punkin kantamasta bakteerista, ja hänen ääreisverenkiertonsa oli sammunut. Hänen molemmat jalkansa ja kaikki sormensa olivat menneet kuolioon, eikä lääkäreillä ollut muita vaihtoehtoja kuin amputoida.

– Pitivät minua kipujen takia nukutettuna viisi kuukautta, ja kun heräsin sairaalasta, minulla ei ollut enää jalkoja ja kaikki sormeni oli katkottu rystysiä myöten, Keränen kertoo.

Huumorilla eteenpäin

– Kyllähän siinä joutui miettimään koko elämänsä uusiksi, ja oli minulla siinä alussa itsetuhoisiakin ajatuksia, mutta tyttäreni olivat vielä silloin pieniä ja heidän olemassaolonsa pakotti minut jaksamaan, Keränen sanoo.

Isona apuna uudenlaisen elämän opettelussa on ollut myös miehen ehtymätön huumorintaju.

– Kun tapahtuneesta oli kulunut tasan kymmenen vuotta, ihmettelin itsekin miten hyvin olen selvinnyt kaikesta. Onneksi osaan suhtautua asioihin huumorilla. Se on auttanut paljon, Keränen pohtii.

Vammautumisen jälkeen Keränen on jäänyt sairauseläkkeelle linja-autonkuljettajan työstään. Arkipäivät kuluvat tietokoneen ääressä tai pihalla auringonpaisteesta nauttiessa.

– Olen sen verran kekseliäs mies, että pärjään päivät yksin kotona. Vessassakäymiset ja hampaidenpesut sujuvat kyllä, mutta ruoat laittaa avovaimoni.

Terveenä ollessaan Keränen harrasti muun muassa kalastusta, mutta sitä hän ei pysty enää tekemään.

– Kaikenlaista nikkarointia ja askartelua on kyllä ikävä, hän myöntää.

Onneksi vammat eivät ole estäneet miestä jatkamasta karaokeharrastustaan. Karaokebaarista hän on nimittäin löytänyt nykyisen puolisonsakin.

– Laulutaidosta en kyllä tiedä, mutta laulaahan se variskin äänellään, Keränen heittää.

Vanha vamma teki punkinpuremasta vaarallisen

Punkin purema voi olla vaarallinen terveellekin ihmiselle, mutta Keräsen kohdalla kyse oli huonoakin huonommasta tuurista. Ensinnäkin punkki puri Kerästä paikasta, josta sen kantama bakteeri pääsi nopeasti verenkiertoon. Lisäksi Keräseltä oli vuosia aiemmin poistettu perna hänen loukkaannuttua liikenneonnettomuudessa, mikä lisäsi hänen tulehdusherkkyyttään.

Keräsen tulehduksen aiheutti pneumokokkibakteeri, joka on hyvin yleinen taudinaiheuttaja, mutta ei yleensä kovin vaarallinen. Keräsen tapauksessa bakteerin aiheuttama tulehdus levisi kuitenkin hänen elimistöönsä hyvin nopeasti ja muuttui siksi vaaralliseksi.

Studio55/Elina Rantalainen


Onko sinulla tarina kerrottavanasi?

Studio55 etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.

Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme Studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä sähköpostia osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.

Lue myös:

    Uusimmat