Törnistä jälleen elokuva?

Mannerheim-ristin ritari Lauri Törni, alias USA:n vihreiden barettien sankari Larry Thorne on päätymässä uudelleen amerikkalaiseen elokuvaan.

Lauri Törni oli jo aikoinaan esikuvana 1960-luvulla tehdylle menestyselokuvalle Vihreät Baretit (Green Beret), jonka pääosassa nähtiin John Wayne.
-Elokuvakäsikirjoituksesta on kiinnostunut Los Angelesiin perustettava uusi tuotantoyhtiö, kertoi Kari Kallonen, Törni-trilogian toinen kirjoittaja. Käsikirjoituksesta vastaa Yhdysvalloissa alaa opiskellut ja siellä työskentelevä Johanna Juntunen, jonka edellinen, naisnyrkkeilyä käsittelevä käsikirjoitus on jo tuotannossa.

Uusi elokuvakäsikirjoitus on nimeltään Purple Heart, Purppurasydän. Se pohjautuu Petri Sarjasen ja Kari Kallosen menestyskirjoiksi Suomessa nousseeseen Lauri Törnin elämänkertatrilogiaan. Kaksikko osallistui myös amerikkalais-suomalaiseen etsintäpartioon, joka kesällä 1999 paikansi Törnin tuhoutuneen helikopterin Vietnamin viidakosta.

Johanna Juntunen toimii tiiviissä yhteistyössä kirjailijoiden kanssa. Purple Heart on Yhdysvalloissa haavoittumisesta annettu kunniamerkki. Lauri Törni sai niitä Vietnamin sodasta kaksi.

Legendaarinen sotilasura

Lauri Törnin sotilasura oli Suomessa legendaarinen. Hänen joukoissaan taisteli mm. presidentti Mauno Koivisto. Poliittisten voimasuhteiden muututtua Törni sai vankeustuomion, ja lähti armahduksen saatuaan Ruotsin ja Venezuelan kautta Yhdysvaltoihin. Uudella mantereella hänestä tuli arvostettu erikoisjoukkojen upseeri Larry Thorne, joka kävi pelastamassa mm. Iranin vuoristoon pudonneen vakoilukoneen jäämistön.

Thorne luettiin yhdeksi vihreiden barettien suurimmista sankareista. Thornen viimeinen tehtävä oli Vietnamin sodan salaisessa tiedusteluoperaatiossa, jossa hänen helikopterinsa katosi mystisesti jäljettömiin lähes 35 vuodeksi.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat