Tornionjoki tulvii eniten puoleen vuosisataan – tulvavesi uhkaa asutuksia ja teitä rajan molemmin puolin

Lapin pelastuslaitosta työllistää tulviva Tornionjoki. Myös Muonionjoen ja Ounasjoen kevättulvat ovat huipussaan lähipäivinä.

Suomen ja Ruotsin rajoilla kulkeva joki tulvii eniten yli 50 vuoteen, tiedottaa Suomen ympäristökeskus. 

Vesi on noussut uhkaavan lähelle rakennuksia ainakin Pellossa ja Kolarissa. Lapin pelastuslaitos on suojannut asutuksia. Toistaiseksi asukkaita ei ole jouduttu evakuoimaan kodeistaan ja kesämökeistään.

Paikoittain vesi on jo peittänyt maanteitä sekä jalankulkuväyliä. 

Tulvaennusteissa on Suomen ympäristökeskuksen ja Tulvakeskuksen mukaan epävarmuuksia. Tulvahuippua odotetaan Muonionjoella ja Ounasjoella viikonlopulle tai alkuviikolle. Tornionjoella vedenpinnan nousu jatkuu ainakin sunnuntain ajan, ellei jopa tiistaihin saakka.

Tulvat ovat seurausta keskiviikon ja torstain runsaista sateista, sekä keskimääräistä suurempien lumikinosten sulamisesta. Paikoittain on satanut jopa yli 30 millimetriä.

Pääosin muualla Lapissa jokien vedenpinnan korkeudet ovat laskemaan päin. Järvien vedenkorkeudet voivat vielä nousta.

Ruotsissa annettu punaisia tulvavaroituksia

Tornionjoen toisella puolella Ruotsissa on annettu varoituksia tulvista, uutisoi Expressen. Alueen pelastuspäälliköt ovat kokoustaneet tänään perjantaina asian tiimoilta.

Ruotsin ilmatieteen ja hydrologian laitos SMHI on varoittanut, että tulvilla saattaa olla vaikutusta valtakunnallisesti tärkeisiin teihin ja kiinteistöihin. Asukkaita on paikoittain neuvottu esimerkiksi tyhjentämään kellareitaan sekä siirtämään omaisuuttaan pois matalilta alueilta. 

Lue myös:

    Uusimmat