Tommi Mäkisen tiimin uusi tähti pisti tallipäällikönkin hämilleen – "Kaikki ovat ihan huuli pyöreinä"

Toyotan Elfyn Evans on ollut täysin dominoiva Ruotsin MM-rallissa. Walesilainen on vain yhden erikoiskokeen päässä uransa toisesta MM-osakilpailuvoitosta.

Ruotsin rallissa on ajettu kahdeksan erikoiskoetta, joilla Evans on ajanut peräti viisi pohja-aikaa. M-Sport Fordilta Tommi Mäkisen johtamaan Toyotan WRC-tiimin täksi kaudeksi siirtynyt Evans johtaa kilpailua 17,2 sekunnilla ennen hallitsevaa maailmanmestari Ott Tänakia.

– Meillä on nyt samankaltainen tilanne kuin viime vuonna, jolloin Tänak ajoi omaa kisaansa, ja muut ajoivat perässä. Nyt auto on sama, mutta kuljettaja on eri, tallipäällikkö Mäkinen kertoi.

– Elfynillä on erittäin hyvä fiilis autossa, hänellä ei ole mitään tarvetta tehdä muuta kuin keskittyä ajamiseen. Hän ei ole koko kisan aikana koskenut mihinkään säätöihin autossa, Mäkinen myhäili.

Mäkinen paljasti, että Evans oli tehnyt muutoksia ajotyyliinsä Ruotsin MM-rallia varten. Ja se on tuottanut tulosta.

– Testeissä Elfynin ajotyyli oli ihan erilainen. Otimme siihen kantaa, että pitäisi hieman tarkistaa ajamista. Kävimme sitä asiaa huolella läpi. Ja se upposi nopeasti – PAM! Hän muutti saman tien ajotyyliään, Mäkinen kuvaili.

Evans nousee MM-sarjan kärkeen, mikäli hän selvittää sunnuntain ainoan erikoiskokeen ilman ylimääräistä ohjelmaa. Toyotan uusi tähti voi taistella jopa mestaruudesta tällä kaudella.

– Voisin ajatella, että hän on yksi suurimmista mestarisuosikeista. Hän on hyvä kaikissa sorakisoissa ja hän on erittäin hyvä myös asvaltilla. Itseluottamus kasvaa hänellä kohisten koko ajan.

Evans esitti jo Fordin ratissa lupaavia otteita, mutta kauden alku Toyotalla on ollut uskomattoman hyvä. Kauden avauskilpailussa Monte Carlossa Evans taisteli voitosta, mutta taipui lopulta kolmanneksi.

– Kaikki tiimissä ovat ihan huuli pyöreinä, miten hän pystyy ajamaan noin kovaa, Mäkinen hämmästeli.

Toyotalla on hyvin pullat uunissa Ruotsissa, sillä kuusinkertainen maailmanmestari Sebastien Ogier on kilpailussa kolmantena ja WRC-tulokas Kalle Rovanperä neljäntenä. Rovanperä on vain puolen sekunnin päässä Ogierista, ja Toyota-kaksikko kamppailee keskenään viimeisestä palkintosijasta sunnuntaina Power Stage -erikoiskokeella.

- Pojat saavat ajaa kilpaa keskenään. He ovat sopineet asiasta, Mäkinen tähdensi.

Ruotsin MM-rallin viimeinen erikoiskoe alkaa sunnuntaina kello 13.18 Suomen aikaa.

Lue myös:

    Uusimmat