Tommi Juvenius

Tommi Juveniuksen hyvinvointianalyysi 0:42

Omasta mielestään Tommi liikkuu terveytensä kannalta riittävästi ja liikunnalla on kuntoa kohottavaa vaikutusta. Elämäntavat ovat muutenkin hyvät. Oman kokemuksen mukaan Tommi ei kuitenkaan nuku riittävästi ja hän kokee olevansa hieman stressaantunut, vaikka päiviin sisältyykin palauttavia hetkiä ja taukoja.

Hyvinvointianalyysin mukaan Tommi harrasti liikuntaa kahtena päivänä. Liikuntapäivinä liikunnan tuottamat terveysvaikutukset olivat hyvät ja toinen liikuntakerta kohotti myös kuntoa. Mikäli Tommi haluaa kohottaa fyysistä kuntoaan, tulisi kuntoa kohottavaa liikuntaa harrastaa 3–5 kertaan viikossa.

Mittauksen perusteella Tommin työpäivät ovat aktiivisia, sillä askeleita työpäivinä kertyi runsaasti, 7000–7500 askelta. Myös vapaapäivänä askeleita kertyi kohtalaisesti, noin 4600.

Tommin työaikaan sisältyy satunnaisesti muutaman minuutin mittaisia palauttavia hetkiä, mutta työaikainen palautumisen määrä jää heikoksi. Työajan jälkeen rentoutuminen ja palautuminen onnistuvat esimerkiksi päiväunien avulla oikein hyvin, mikä auttaa palautumaan nopeasti työpäivän rasituksista. Myös vapaapäivältä löytyy hyvin palautumista.

Mittauksen perusteella Tommin vuorokautinen stressin ja palautumisen suhde on hyvä. Tommilla näyttää olevan kyky rentoutua ja rauhoittua, joten myös työssä tarjoutuvat tauot voi hyödyntää palautumiseen.

Aktiiviset päivät ja päiväaikaisen palautumisen pieni määrä eivät näy Tommin yöunessa. Palautuminen alkaa jo ennen nukkumaanmenoa ja hän nukkuu lähes kahdeksan tuntia joka yö. Palauttavan unen määrä yöunesta on erinomainen, 88 prosenttia ja myös palautumisen laatu on hyvä. Tommin voimavarat lisääntyvät kaikkina öinä, joten elämänrytmi ja -tavat tukevat palautumista.

Mittauksen perusteella Tommin fyysinen kunto on hyvä ja se tukee hyvin työkuntoa. Tommilla ei ole tarvetta merkittäviin elämänmuutoksiin, nykyinen elämäntapa on terveyden ja voimavarojen kannalta hyvä.

 

 

 

 

 

Lue myös:

    Uusimmat