Tom Jones on tunnepitoisilla esiintymisillään ja jyhkeällä äänellään kerännyt ihailijoita useammasta sukupolvesta jo lähes neljä vuosikymmentä kestäneen uransa aikana.
Karismaattisen Tom Jonesin maailmanluokan rhythm'n'blues- ja soulhittien määrä on loputon: mm. What's New Pussycat, Delilah, Green Green Grass of Home sekä I'll Never Fall in Love Again.
Energisen miehen albumi Reload (1999) sisältää väkeviä duettoja useiden ajankohtaisten brittiartistien kanssa, kuten Robbie Williams, James Dean Bradfield (Manic Street Preachers), Cerys Matthews (Catatonia) ja Neil Hannon (The Divine Comedy). Lisäksi levyllä ovat mukana mm. Stereophonics, Natalia Imbruglia, Van Morrison, Portishead ja Simply Red.
Duettoperinne on peräisin 1960-luvun lopulta, jolloin Tom Jones isännöi omaa televisioshowtaan ja lauloi usein vieraittensa kanssa. Showssa esiintyivät mm. Elvis, Aretha Franklin, Stevie Wonder, Janis Joplin, Sammy Davis Jr. ja Sonny&Cher.
Tom Jonesin pitkän uran salaisuus on muuntautumiskyky, jonka avulla hän saa musiikkiinsa aina uutta otetta ja syvyyttä. Esimerkkinä mainittakoon yksi Tom Jonesin uran kulmakivistä, 1988 tehty vahva tulkinta Princen kappaleesta Kiss, jolla hän vakuutti jälleen uuden sukupolven. Viime vuosien merkittäviä hittejä on ollut myös menestyselokuvaan Housut pois 1997 tehty You Can Leave Your Hat On, joka oli mukana parhaan elokuvamusiikin Oscarin voittaneella soundtrackillä.
Useita kertoja Suomessa vieraillut Tom Jones esiintyi toukokuussa 2000 Helsingin Areenalla ja saman vuoden heinäkuussa Paraisilla Rowlit-festivaalin pääkonsertissa.
Tom Jonesin musiikillisiin yllätystempauksiin kuuluu myös tuore yhteistyö rap-artisti Wyclef Jeanin kanssa albumilla Mr. Jones (marraskuu 2002). Jones on itse osallistunut kaikkien 12 kappaleen kirjoittamiseen tällä V2 Recordsin tuottamalla levyllä, jota työstettiin vuoden päivät New Yorkissa Platinum-studioilla. Yhteistyökumppanina levyllä on Wyclef Jeanin lisäksi Jerry "Wonder" Duplesis. Albumin ensimmäinen single Tom Jones International julkaistiin lokakuussa 2002.
