Raija kävi 90-luvun lamavuosina läpi rajun taistelun työhyvinvointinsa puolesta. Nyt hän toivoo, että Suomessa avattaisiin silmät työhyvinvoinnin tilasta ennen kuin on liian myöhäistä. Lapsensa Raija on opettanut pitämään puolensa työelämässä ja olemaan suostumatta aivan kaikkeen.
– Henkensä uhalla ei tarvitse repiä itseään, painottaa loppuun palamisen kokenut Raija.
Työuupumisen ja työpaikkakiusaamisen seurauksena vakavan masennuksen kokenut Raija kuulee joskus vahingossa kuulumisia vanhalta työpaikaltaan, vaikkei välittäisikään.
– Huono ilmapiiri on kaventanut ihmisten kanssakäymistä, ja työpaikalla pysytään omissa lokeroissa. Luojan kiitos olin rohkea ja hyppäsin pois.
Työhyvinvointi ei toteutunut
Raija muistelee 90-lukua, jolloin työhyvinvointiin kiinnitettiin huomiota ainakin näennäisesti.
– Kaikki gurukurssit piti käydä kuuntelemassa joustoa polviin -systeemeistä ja muista. Se oli melkein ahdistavaa, mutta huvittavaakin että me istumme kursseilla, vaikka töitäkin olisi ollut.
– Se oli rankkaa, mutta mentävä oli, koska muuten olisi tullut sanomista. Töissä hoettiin gurujen sanomisia hyvästä työympäristöstä, mutta mitään ei tehty sen eteen oikeasti.
Raija pitää 90-luvun alun lamaa varoittavana esimerkkinä sille, mitä Suomessa on tapahtumassa tällä hetkellä.
– Tärkeintä on ajatella nykyaikaa. Ei olla kaukana samantapaisesta, jos ihmiset eivät rupea ajattelemaan asioita enemmän.
