Tilastot sen kertovat: Valtteri Bottas on seuraava F1:n maailmanmestari

Valtteri Bottaksen dominointi Mercedeksen kaksoisvoittoon päättyneessä Australian F1-kisassa antaa tilastojen valossa lupauksia seuraavasta suomalaisesta maailmanmestarista.

Bottas löi tallikaverinsa Lewis Hamiltonin lähes 21 sekunnilla noustuaan tämän edelle heti kilpailun lähdössä. Kyseessä oli päivälleen kuusi vuotta sitten F1-sarjassa debytoineen Bottaksen uran viides voitto formula ykkösissä.

Jos tilastoihin uskoo, Bottaksen voitossa on hyvät enteet tulevasta. Joka kerta, kun talli on ajanut kaksoisvoittoon Melbournessa, kisan voittanut kuljettaja on vienyt kauden päätteeksi myös kuljettajien maailmanmestaruuden. Näin on käynyt F1-historiassa seitsemän kertaa.

Suomalaisittain Melbournen avauskisan voitto on tiennyt kahdesti maailmanmestaruutta. Mika Häkkinen ajoi vuonna 1998 ruutulipulle ennen tallikaveriaan David Coulthardia ja voitti lopulta ensimmäisen mestaruutensa.

Vuonna 2007 Kimi Räikkönen voitti niin ikään kauden aluksi Melbournessa ja vei tunnetusti MM-tittelin. Tuolloin kakkoseksi ei kuitenkaan ajanut suomalaisen silloinen tallikaveri Felipe Massa, vaan McLarenin Fernando Alonso.

Bottaksesta tuli jo neljäs suomalainen kisavoittaja Australian GP:ssä. Keke Rosbergin vietyä vuonna 1985 nimiinsä historian ensimmäisen kisan Adelaidessa, joka oli silloin kauden päätösosakilpailu, voittajaksi ovat nousseet sen jälkeen myös Häkkinen vuonna 1998, Räikkönen vuosina 2007 ja 2013 sekä nyt Bottas vuonna 2019.

Lue myös:

    Uusimmat