Tiger King hämmentää jälleen – sarjan tähti läväytti esiin totuuden kolmen miehen välillä nähdyistä erikoishäistä

Tiger Kingissä nähdyt kolmiohäät olivat John Finlayn mukaan täysin lavastetut.

Vuoden 2020 keväällä, kun koronapandemia levisi maailmalla, hämmensi Netflixin dokumenttisarja Tiger King katsojia ympäri maailman. Sarjassa keskitytään yhdysvaltalaisten, eksoottisia kissaeläinpuistoja pitävien ihmisten välisiin valtasuhteisiin sekä erikoisiin henkilökuviin. Dokumenttisarjan pääosassa on viisikymppinen Joe "Exotic" Maldonado-Passage, joka istuu tällä hetkellä 22 vuoden vankilatuomiota "arkkivihollisensa" Carole Baskinin salamurhan suunnittelemisesta sekä lukuisista villieläinrikoksista. 

Tiger King -sarja oli täynnä toinen toistaan hämmentävämpiä tapahtumia, joista yksi oli hääjuhla, joka tapahtui Joe Exoticin sekä hänen kahden miesystävänsä kanssa samanaikaisesti. Sarjassa siis esitettiin, kuinka tiikeritarhailija meni samaan aikaan naimisiin kahden miesystävänsä kanssa. 

Nyt yksi kolmikon osapuolista, Exoticin entinen miesystävä John Finlay väittää The Sunin mukaan, että kolmiohäät Joe Exoticin kanssa olivat täysin tekaistut ja ne kuvattiin ainoastaan sen takia, että mies saisi oman televisio-ohjelmansa. 37-vuotias Finlay on nykyään naimisissa – virallisesti – puolisonsa Stormey Sandersin kanssa. Finlay kertoo olevansa onnellinen avioliitostaan, joka solmittiin hiljattain. Pariskunnalla on myös yksi lapsi. 

Finlay kertoo myös katuvansa Joe Exoticille omistettuja tatuointejaan, joita hänellä ei kertomansa mukaan ole varaa poistattaa siitä huolimatta, että hän on yksi valtavan maailmansuosion saaneen sarjan päätähdistä. Finlayn mukaan Exotic suostutteli hänet ottamaan useita tatuointeja, jotka viittaavat suoraan hänen entiseen miesystäväänsä. Finlayn haarovälin yläpuolella muun muassa luki "Privately Owned By Joe Exotic (suom. yksityisesti Joe Exoticin omistuksessa) ennen kuin hän peitti tautoinnin härän päällä. Finlaylla on kuitenkin yhä neljä tatuointia, joissa Exotic on mainittu nimeltä.  

Feikkihäät tuntuivat Finlayn mukaan aikanaan hyvin väärältä. Häät kuvattiin vuonna 2014 ja niiden kolmantena osapuolena oli Exoticin toinen miesystävä Travis Maldonado. Sarjassa nähtiin myös, kuinka Maldonado menehtyi ammuttuaan itseään vahingossa. Finlay jätti Exoticin sarjan kuvausten jälkeen löydettyään rakkauden toisaalta. 

Asuessaan yhdessä Exoticin kanssa Finlay oli vahvasti riippuvainen huumeista, kuten amfetamiinista. Finlayn kertoman mukaan tämä olikin yksi syy siihen, miksi hän pysytteli Joe Exoticin rinnalla yli 15 vuotta. Kolmikon häiden kuvausten aikaan Finlaylta puuttui lähes kaikki hampaat huumeidenkäytön seurauksena. Sittemmin Finlay on korjauttanut myös purukalustonsa.

Nykyään Finlay on raitis ja työskentelee hitsaajana sekä hoitaa oman maatilansa hevosia ja kanoja. Hän on katkaissut kaikki välit Joe Exoticiin.

Lue myös:

    Uusimmat