THL:n ylilääkäri tartuntamäärän kasvusta: Jos käytössä olevat keinot eivät riitä, täytyy taas harkita koko väestöön kohdistuvia rajoituksia

THL:n ylilääkäri Taneli Puumalainen sanoi tämänpäiväisessä koronaa käsittelevässä tiedotustilaisuudessa, että koronatartuntoja on ravintoloiden lisäksi tapahtunut myös muun muassa yksityisissä juhlissa ja opiskelijabileissä.

– Olemme testanneet, jäljittäneet, eristäneet ja hoitaneet menestyksekkäästi koronaepidemiaa, Puumalainen totesi.

Puumalaisen mukaan tämä toimintamalli säilyy ja se on tärkein yksittäinen toimenpide turvaetäisyyksien ja ihmisen omaan käyttäytymiseen liittyvien asioiden ohella. Puumalainen kehottaa pohtimaan, voiko vielä jollakin tavalla lisätä etäisyyttä, vähentää sosiaalisia kontakteja ja pienentää tartuntariskiä.

– Viimeisessä vaiheessa, jos nämäkään keinot eivät enää riitä epidemian hallintaan, sitten meidän täytyy harkita koko väestöön kohdentuvia rajoituksia kuten viime kevään aikana valitettavasti jouduttiin tekemään, Puumalainen sanoi.

Uusia koronatartuntoja todettiin tänään 149. Yhteensä tartuntoja on tällä hetkellä hieman alle 10 000. Puolet uusista tartunnoista on peräisin pääkaupunkiseudulta.

Lue myös:

    Uusimmat