THL vetosi juhliviin opiskelijoihin ja antoi vihjeen koronarokotteen ajankohdasta: "Jos kaikki menee onnellisten tähtien alla, voi olla, että vuodenvaihteen jälkeen"

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos piti tiedotustilaisuuden koronavirustilanteesta.

Tilaisuudessa THL:n johtaja Mika Salminen, ylilääkäri Taneli Puumalainen ja tietoylijohtaja Pekka Rissanen kertovat ajankohtaisesta koronatilanteesta, sen mahdollisesta kehityskulusta ja toimista, joilla viruksen leviämistä voidaan nyt ehkäistä.

Myös hallitus kokoontuu tänään iltapäivällä Säätytaloon neuvottelemaan yökerhojen ja baarien koronarajoituksista, koska tautitilanne on pahenemassa eri puolilla maata.

MTV seurasi tiedotustilaisuuden kulkua hetki hetkeltä tässä artikkelissa.

11.34: Tiedotustilaisuus on päättynyt.

11.33: Mikä on THL:n arvio, koska Suomessa voitaisiin saada koronarokote käyttöön?

Ylilääkäri Puumalaisen mukaan ensimmäisten laajojen tehotutkimuksien tuloksia odotetaan nyt erittäin suurella mielenkiinnolla. Tuloksia rokotteiden tehokkuudesta ja turvallisuudesta saataneen jo lokakuun aikana.

– Jos kaikki menee oikein onnellisten tähtien alla, voi olla, että heti vuodenvaihteen jälkeen ensimmäiset rokoteannokset ovat saatavilla, Puumalainen sanoo.

Optimismista huolimatta Puumalainen muistuttaa, että rokotteen valmistaminen ja myös itse rokottaminen vie aikaa. Korkean rokotekattavuuden saamiseen menee kuukausia.

11.27: Käytetäänkö maskeja tällä hetkellä riittävästi?

– Todennäköisesti ei käytetä HUS:n alueella riittävästi, sanoo Salminen.

Maskeja tulisi Salmisen mukaan käyttää nyt matalalla kynnyksellä. Käsihygienian ja turvavälien merkitystä ei silti saa unohtaa.

11.26: HUS-alueen tilanne on Puumalaisen mukaan sikäli huolestuttava, että vaikka tartunnan jäljitykseen panostetaan "erittäin paljon", läheskään kaikkien tartuntojen alkuperää ei pystytä jäljittämään.

11.24: THL:n virkamiehiltä kysytään, onko jokin alue jo lähellä koronaepidemian leviämisvaihetta.

– Varmaan on niin, että HUS-alue on lähimpänä sitäkin vaihetta, Salminen sanoo. Kaikki kriteerit eivät kuitenkaan toistaiseksi täyty.

11.22: Tänään on kerrottu 149 uudesta tartunnasta. Niistä kolmasosa on Helsingistä ja puolet ylipäätään pääkaupunkiseudulta. Loput jakautuvat ympäri Suomea. Tiedossa on tautiryppäitä esimerkiksi Lieksan seudulta.

11.20: THL:n virkamiehiltä tiedustellaan, kuinka paljon koronatartuntoja on tullut ravintoloista. Tarkkoja lukuja ei ole tilastoitu, mutta Salmisen mukaan "kyllä niitä on".

11.17: Suomalaisten mielialoja ja jaksamista on seurattu korona-aikana paljon, kertoo Rissanen. Huolen ja ahdistuksen määrä nousi aluksi selvästi, laski koronan ensimmäisen aallon hälvennyttyä, mutta on lisääntynyt jälleen jonkin verran kesälomakauden päätyttyä.

11.12: Vuorossa toimittajien kysymykset. Ylilääkäri Puumalainen vetoaa lääkärikuntaa lievittämään suomalaisten "tautiin liittyvää pelkoa ja huolta". 

– Tästä kyllä selvitään, vaikka talvi on tulossa, vaikka syksy on tulossa, vaikka on mahdollista että tilanne menee epidemian suhteen huonompaan suuntaan, silti tulemme tästä selviämään. Se on ihan selvä, johtaja Salminen sanoo.

11.08: Korona-aika ei ole vaikuttanut suomalaisiin tasaisesti.

– Heikoimmin tässä on käynyt haavoittuvimmassa asemassa oleville ihmisille. Ikäihmiset, vammaiset, mielenterveysongelmista kärsivät ja kaikki sellaiset, jotka tarvitsevat kontaktia muiden ihmisten kanssa, Rissanen luettelee.

11.06: THL:ssä on käynnissä kymmeniä tutkimushankkeita koronaepidemiaan tai suomalaisten toimeentuloon koronatilanteessa liittyen. Näyttää siltä, että esimerkiksi alkoholinkäytössä on tapahtunut jyrkkiä muutoksia koronatilanteen käynnistyttyä maaliskuun alussa.

11.02: Korona on vähentänyt käyntejä myös kouluterveydenhuollossa ja neuvoloissa. Esimerkiksi pneumokokkirokotteen osalta kattavuus on tällä hetkellä suuressa osassa Suomea nyt jonkin verran huonompi kuin viime vuonna tähän aikaan. 

10.59: Sähköiset etäpalvelujen käyttö ei ole Rissasen mukaan korvannut normaaleja terveyspalveluja korona-aikana. Suomalaiset eivät kaiken kaikkiaan ole hakeutuneet julkisen terveydenhuollon pariin normaaliin tapaan.

10.57: Terveyspalvelujen käyttö on selvästi vähentynyt korona-aikana. Hoitovelka on hoidettava tulevaisuudessa, ja siihen on syytä varautua erittäin huolellisesti, sanoo Rissanen.

10.54: Äänessä THL:n tietoylijohtaja Pekka Rissanen. THL:ssä seurataan hänen mukaansa nyt, miten koronaepidemia vaikuttaa esimerkiksi suomalaisten elintapoihin, palvelutarpeeseen, mielialoihin ja taloudenpitoon.

10.51: Ylilääkäri Puumalainen korostaa, ettei "toivoa pidä missään tilanteessa menettää".

– Vaikea syksy ja talvi meillä voi olla edessä. Nyt vetoaisimme siihen, että me kaikki teemme osamme, Puumalainen sanoo.

10.46: – Meidän pitäisi miettiä näitä tilanteita, joissa ihmiset kokoontuvat ja tartuntoja voi tapahtua. Näitä ovat erilaiset juhlat, harrastukset, ilta- ja yöelämä. Tiedämme hyvin tämän syksyn kokemuksista, että kun musiikki soi, on hauskaa, ollaan lähekkäin, joudutaan ääntä korottamaan ja tungoksessa liikutaan, tartuntariski on huomattavan paljon suurempi kuin jos pystymme pitämään etäisyydet ja keskustelemaan normaaliin tapaan ääntä korottamatta, Puumalainen sanoo.

Tartuntoja on Puumalaisen mukaan valitettavasti tapahtunut yksityistilaisuuksissa ja esimerkiksi opiskelijajuhlissa.

– Jotka ovat erittäin mukavia, ja niihin kyllä kaikin keinoin kannustamme, mutta voisiko niitä järjestää jotenkin virtuaalisesti, ja niin että ihmisten välinen turvaetäisyys pysyy? Puumalainen kysyy.

10.43: Äänessä ylilääkäri Puumalainen. Pääkaupunkiseudulla ja HUS-alueella korona leviää nyt monenlaisissa tilanteissa ja sellaisissa kohtaamisissa, jotka eivät välttämättä liity tunnettuihin tartuntaketjuihin.

10.39: – HUS-piirin ja pääkaupunkiseudun kohdalla on kyllä selvästi asia niin, että epidemia on kiihtymisvaiheessa, Salminen sanoo.

10.36: Valtaosa koronan saaneista suomalaisesta on parantunut ilman minkäänlaisia pitkäaikaisia oireita. Koronaviruksesta aiheutuneita kuolemia on raportoitu 345.

10.35: Suomessa on tähän mennessä todettu 9 892 koronatapausta. Luku on tältä päivältä.

10.32: Tapausmäärät ovat kasvaneet voimakkaasti ympäri Eurooppaa, sanoo Mika Salminen.

10.30: Tiedotustilaisuus käynnistyy.

Lue myös:

    Uusimmat