THL: Koronaepidemia lisäsi väkivaltaa vauvaperheissä ja puolisoiden riitoja

2:10
Saija vastaa työkseen perheväkivaltaa kokevien auttavaan puhelimeen.

Koronaepidemia on lisännyt puolisoiden ristiriitoja perheissä Suomessa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n mukaan asia käy ilmi tutkimustiedoista.

Koronan aiheuttamat puolisoiden erimielisyydet lisäsivät väkivaltakokemuksia vauvaperheissä. Väkivallan todennäköisyyttä nosti se, että sekä puolisoiden välinen läheisyyden tunne että arjessa jaksaminen ovat heikentyneet pandemian aikana.

Lähisuhdeväkivallan auttavan puhelimen Nollalinjan puhelumäärät nousivat ennätyskorkealle valmiuslain voimassaolon päättymisen jälkeen kesällä. Tämä voi THL:n mukaan johtua keväällä kasautuneesta avun tarpeesta. Puheluiden määrä jatkoi kasvua loppuvuoden aikana.

–  Tavallisimmin vastaajat kertoivat, että puoliso oli nimitellyt heitä lannistaakseen tai nöyryyttääkseen. Toiseksi yleisimpiä olivat fyysisen tai taloudellisen väkivallan kokemukset. Tutkimustulosten pohjalta ei voi kuitenkaan päätellä, onko väkivalta alkanut epidemian aikana vai sitä ennen, arvioi THL:n erikoistutkija Maaret Vuorenmaa tiedotteessa.

Parisuhdekuplan riskit

Nollalinjalle soitettiin viime vuonna yli 19 000 puhelua. Kasvua edellisvuodesta oli liki kolmasosa.

Valmiuslain voimassaolon aikana väkivallan tekijäksi ilmaistiin entistä useammin puoliso.

–  Tämä voi liittyä muiden sosiaalisten suhteiden vähenemiseen sekä kumppanin kanssa vietetyn ajan lisääntymiseen. Sukulaisten tai entisten seurustelukumppanien osuus väkivallan tekijänä puolestaan laski valmiuslain voimassaolon aikana, toteaa erikoistutkija Anniina Kaittila Turun yliopistosta tiedotteessa.

THL:n nyt julkistamat tiedot perustuvat Koronapandemian vaikutukset lähisuhdeväkivallan kokemuksiin ja palveluiden käyttöön (KOVÄ) -tutkimushankkeeseen sekä FinLapset-kyselytutkimuksen väliaika-aineistoon.

FinLapset-kyselyyn vastasi maalis-elokuussa lähes 8  200 vanhempaa. Tässä kyselyssä runsas kymmenes vastaajista kertoi kokeneensa vähintään yhtä kysyttyä parisuhdeväkivallan muotoa 12 viime kuukauden aikana.

Juttua päivitetty kauttaaltaan 21.1.2021 klo 16.00.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja