Kun hyttynen pistää, tekisi mieli vain raapia ja raapia. Raapimisesta ja sen aikaansaamasta mielihyvästä voidaan syyttää evoluutiota.
Raapiminen on refleksi, joka on evoluution myötä kehittynyt suojaamaan ihoamme erilaisilta epäpuhtauksilta ja bakteereilta.
Raapiminen poistaa myös hyönteisten iholle jättämät myrkyt. Hyttysenpisto vapauttaa soluissamme välittäjäaine histamiinia, joka lähettää viestin selkärankaa pitkin aivoihin. Aivot taas viestittävät meitä raapimaan myrkyt ja bakteerit pois.
Tutkimusten mukaan aivomme tietävät, milloin raapiminen on hyödyllistä ja milloin ei. Vaikka naarmujen raapiminen voi tuntua vahingolliselta, myös sille on järkeenkäypä selitys. Raapiminen poistaa nimittäin likaa tarttumasta naarmuun, jolloin se paranee huomattavasti nopeammin.
Raapiminen on yhtä tarttuvaa kuin haukottelukin
Aina raapimiseen ei kuitenkaan löydy mitään ulkoista syytä. Aivan kuten haukottelukin, myös kutina voi olla tarttuvaa.
Asiaa on tutkittu seuraamalla luennoitsijan ja kuuntelijoiden käyttäytymistä piilokameroiden välityksellä. Itseään raapiva luennoitsija saa yleisön raapimaan itseään ilman näkyvää syytä. Myös tämä ilmiö on evoluution vaikutusta, ja sama ilmiö on todettu myös apinoilla. Kun näemme toisen ihmisen raapivan itseään, voi olla mahdollisuus, että myös meidän olisi hyödyllistä raapia itseämme.
Raapiminen ei suinkaan aina ole tuskaisaa, joskus se voi olla jopa suorastaan miellyttävää. Raapiminen hillitsee kutinaa, joka voi tuntua hetkellisenä mielihyvän tunteena.
Yhdysvaltalaisen tutkimuksen mukaan raapiminen voi aiheuttaa aktiivisuutta aivojen palkitsemiskeskuksessa, jolloin kutinaan voi jäädä niin sanotusti koukkuun. Vaikka raapiminen onkin evoluution tulosta, pitkään jatkuessaan se voi vahingoittaa ihoa.