Tenniksen supertähti kärsii ikävästä sairaudesta: "Kipuja on melkein joka paikassa"

Tenniksen supertähti Tanskan Caroline Wozniacki kärsii kroonisesta nivelreumasta. Hän kertoi tanskalaiselle TV2:lle Dubain WTA-turnauksen alla siitä, kuinka ei anna sairauden haitata arkipäivän rutiineja. Tanskalainen joutui vetäytymään turnauksesta viruksen takia.

Parhaimmillaan maailmanlistan ykkösenä ollut Wozniacki on pudonnut listalla sijalle 14. Diagnoosin taudista hän sai vuonna 2017.

– Jaksaminen ei ole enää sillä samalla tasolla ja kipuja on melkein joka paikassa. Silloin kun on kyse siitä, ettei pysty nukkumaan, niin silloin voin tehdä muita asioita, esimerkiksi käydä kävelyllä ja hengittää raitista ilmaa, Wozniacki sanoo. 

Samalla hän tunnustaa, että kyseessä on jokapäiväinen taistelu, joka vaikuttaa myös harjoittelemiseen. 

– Tämä vaikuttaa voimakkaasti kehoon ja se on selvää, että se vaikuttaa myös henkisesti, Wozniacki kertoo. 

Wozniacki kertoi sairaudestaan viime vuoden syksynä ja sanoo diagnoosin olleen suuri shokki. Hänen oli tarkoitus kohdata Sveitsin Stefanie Voegele maanantaina Dubaissa, mutta joutui vetäytymään turnauksesta sairauden takia. Ottelu olisi ollut Wozniackille ensimmäinen kuukauteen.


Lue myös:

    Uusimmat