Teknologiateollisuuden pomo: Huoleen on syytä

Teknologiateollisuuden puheenjohtaja Pekka Lundmark pitää hyvinkin mahdollisena, että ensi keväänä Suomi on taantumassa.

Huomenta Suomen torstaikabinetissa haastateltu Lundmark sanoo, että monienkin yritysten tilauskirjat näyttävät tällä hetkellä hyviltä, mutta ilmassa on merkkejä siitä, että hymyyn ei ole kauaa syytä.

- Myös isojen irtisanomisten vaara on olemassa. Päämarkkinoiden kehitys kertoo, mihin suuntaan ollaan menossa. Kaikkein tärkein mittari on Vienti.

Suomalaisten yritysten tuottavuudesta puhuttaessa Lundmark korostaa yritysten omaa vastuuta.Hänen mielestään tuottavuudessa on suuriakin yrityskohtaisia eroja. Yritysten täytyisi itse miettiä keinoja, miten pidennetään työuria, luodaan hyvä työskentelyilmapiiri tai kannustetaan innovaatioihin.

Pahoinvointiyhteiskunta?

Lundmark pitää Pohjoismaista hyvinvointiyhteiskuntaa nykyään jo myyttinä. Varsinkin nuorten ja heidän työelämään integroitumisensa osalta.

- Pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta vaatii kriittistä tarkastelua. Suomessa neljännes nuorista on syrjäytymässä töistä ja koulutuksesta. Suuri ristiriita on siinä, että samaan aikaan yritykset eivät löydä hyviä työntekijöitä. Nyt täytyy Suomen katsoa peiliin, Lundmark sanoo.

Lundmark on myös nostolaitteita valmistavan Konecranesin toimitusjohtaja. Hänen mielestään myös suomalaisyritysten johtamiseen tulisi kiinnittää enemmän huomiota.

- Hyvät yritykset panostavat johtamisenkin koulutukseen.

Lakkoase oli pettymys

Lundmark sanoo olleensa pettynyt syksyn aikana nähtyyn lakkoaseen käyttöön. Teknologiateollisuuden nokkamiehen mielestä palkkauksessa pitäisi näkyä työntekijän henkilökohtainen ammattitaito ja tuloksellisuus.

Suomalaiseen teollisuuteen tehtävistä investoinneista Lundmark on huolissaan.

- Suomessa on erittäin monipuolista teollisuutta, jonka pohjaa on rakennettu erittäin pitkään. Siitä huolimatta investointeja ei tehdä.

Lundmarkin mielestä juuri työtaistelut ovat yksi syy, miksi teollisuutemme ei houkuttele investoijia.

Omaa oksaa sahataan hänen mukaansa mm. Itämerelle suunnitellulla rikkidirektiivillä, joka pahimmillaan nostaisi teollisuuden kustannuksia jopa miljardilla. Direktiiviä ajaa Suomi itse, eivätkä esimerkiksi Venäjä tai keskinen eurooppa ole sitoutuneet siihen.

Lundmark näkee investointivajeen pahimpana uhkana sen, että Suomeen ei investoida ja hyvinvointiyhteiskunnan rahoitukselta putoaa pohja.

- Kuitenkin suomalainen teollisuus on niin vahvalla pohjalla, että toimintaympäristöä vahvasti myös valtion tuella kehittämällä saadaan työpaikkoja ja investointeja.

(MTV3)

Katso Pekka Lundmarkin haastattelut (Huomenta Suomi 24.11.2011)

Lue myös:

    Uusimmat