Teini-idoli on Twilight-tähden pauloissa

Jonas Brothers -bändistä tuttu Joe Jonas on korviaan myöten rakastunut tyttöystäväänsä Ashley Greeneen. Ystävät kuitenkin pelkäävät Jonaksen vielä satuttavan itsensä.

Kesästä asti Twilight-tähti Ashley Greenen kanssa seurustellut Joe Jonas on vakavissaan tuoreessa suhteessaan. Jonaksen ystävät uskovat, että tunne on molemminpuolinen, mutta lähipiiri uskoo teini-idoliin sattuvan enemmän, jos pari lopulta päättää lähteä eri teille.

– He ovat kumpikin vielä siinä vaiheessa, jossa he yrittävät tehdä vaikutuksen toisiinsa. Jos pitäisi sanoa, kumpi on niskan päällä suhteessa, se olisi ehdottomasti Ashley, mutta Joe ei tajuakaan, kuinka paljon hänelläkin on valtaa tässä suhteessa, ystävä paljastaa.

– Ashley pitää hänestä yhtä paljon kuin hän Ashleystä, mutta Joe taipuu Ashleyn edessä helpommin ja uskoisin hänen ottavan raskaammin, jos he eroaisivat.

Twilight-elokuvissa Alice-vampyyria näyttelevän Greenen kalenteri täyttyy pian, sillä uuden vampyyrielokuvan kuvaukset ovat alkamaisillaan. Myös Jonaksen aikataulu näyttää kiireiseltä, sillä hän joutuu matkustamaan veljistään koostuvan bändin kiertueella. Pariskunta on kuitenkin tehnyt suunnitelma tavatakseen toisiaan mahdollisimman usein.

Monia julkkisnaisia tapaillut Jonas uskoo vihdoin löytäneensä Sen Oikean.

– Joe on lääpällään Ashleyyn. Hänen mielestään Ashley on maanläheinen ja todella kaunis. Hän ei ole ollut näin ihastunut keneenkään toiseen pitkiin aikoihin, ystävä juoruaa.

MTV3/Helmi

Lähde: femalefirst.co.uk

Kuvat: Getty Images

Lue myös:

    Uusimmat