Teemu koki keskiviikon karmean ajokelin – silmät vereslihalla, "teiden sankarit" riesana

Kamala ajokeli pakotti ajamaan"silmät vereslihalla" 0:10

Parin illan takainen lumipyry vaikeutti autoilijoiden matkantekoa ja johti muun muassa kahteen suureen ketjukolariin Uudellamaalla. Meno oli hurjaa myös Lahdenväylällä.

Liikenne takkuili Lahden moottoritiellä keskiviikkoiltana kovan lumipyryn vuoksi. Espooseen matkalla ollut Teemu kertoo, että paikoin vauhtia ei ollut kuin 60 kilometriä tunnissa.

Näkyvyyttä ei ollut montaakaan metriä, mikä ei miehen mukaan kaikkia autoilijoita kuitenkaan vaivannut.

– Paljon meni näitä teiden sankareita todella kovaa ohi. Etenkin rekat aiheuttivat aina valtavan lumipöllyn, hän sanoo.

Kahden lapsensa kanssa liikkeellä olleen Teemun mukaan tilanteen helpottamiseksi ei ollut paljoakaan tehtävissä.

– Piti vain tuijottaa edellä olevan auton perävaloja silmät vereslihalla. Tietä tai ajouria ei aina edes näkynyt.

Hänen mukaansa tällainen ajokeli on omiaan myös kiristämään autoilijoiden hermoja ja aiheuttamaan jopa suoranaista liikenneraivoa. Hän kertoo eräänkin kuljettajan näyttäneen hänelle keskisormea ohitustilanteessa.

Mies toivookin autoilijoilta varovaisuutta ja olosuhteiden parempaa huomioonottamista.

– Koskaan ei ole niin kiire minnekään, että pitäisi ottaa turhia riskejä.

***

Moottoripyöräpoliisi kuvasi uskomattoman takaa-ajon 23:51

Lue myös:

    Uusimmat