Teemu-kirja on tehnyt historiaa – ”painii aivan omassa sarjassa”

Teemu Selänne
Teemu Selänne Ari Mennanderin kirjoittaman Teemu-kirjan julkistamistilaisuudessa 18. syyskuuta 2014. LLehtikuva
Julkaistu 03.12.2014 12:52

MTV VIIHDE

Kiekkolegenda Teemu Selänteen urasta ja elämästä kertova kirja rikkoo ennätyksiä.

Ari Mennanderin kirjoittama Teemu-kirja on jo nyt viimeisten vuosikymmenten myydyin urheilukirja ja yksi eniten myyneistä tietokirjoista.

Kirjan ensimmäinen 50.000 painos myytiin jo ennen isänpäivän ja joulun varsinaista myyntisesonkia. Selänteen urasta kertovan Teemu-kirjan kokonaispainosmäärä on noin 80 000 kappaletta. Teos julkistettiin syyskuussa 2014.

Urheilukirjaston johtaja Matti Hintikka ylistää kirjaa.

– Nykyään 10 000 myytyä nidettä on urheilukirjalle erinomainen tulos, 20 000 painos jo huippusuoritus. Teemu nousee myös kirjana aivan omaan sarjaansa.

SelänneStr / Lehtikuva

Hintikka kertoo, että aikansa urheiluraamattua, Urheilun pikku jättiläistä painettiin tiettävästi lähes 80 000 kappaletta. Painokset jakaantuivat 13 vuodelle 1945–58, ja teoksen toimittajakin vaihtui Martti Jukolasta Reino ”Palle” Hirviseppään.

Kirjan myyntimäärä syksyllä 2014 on ehdottomasti Suomen ennätys -tulos.

– On hyvä muistaa, että Teemu-kirjan huikea menestys ei perustu vain urheilusankari-Teemun persoonaan ja isoon mainoskampanjaan. Kirja itsessään on harvinaisen perusteellisesti koottu, yli 300-sivuinen, värikäs tietokirja jääkiekkoilijan urasta. Upea kirja upeasta urheilijasta, Hintikka sanoo.

Tuoreimmat aiheesta

Teemu Selänne