Helsingin keskustan Stockmannin etsivänä toimiva Antto Terras kertoo uudessa Stockmann Yard -kirjassaan ikimuistoisimpia tarinoita uransa varrelta. Terras kertoo suhtautuvansa useimpiin tapauksiin huumorilla, joten kertomuksista ei puutu komiikkaa.
Antto Terras on työskennellyt Stockmannin tavarataloetsivänä 18 vuotta ja suorittanut tuona aikana yli 10 000 kiinniottoa. Terras uskoo, että parhaat ja pahimmat tilanteet ovat vielä edessäpäin, mutta vuosien varrelle mahtuu toki niin ikäviä muistoja kuin koomisia tarinoitakin.
– Eniten ihmetyttävät sellaiset tapaukset, joissa tekijästä luulee, että tämän ei millään pitäisi syyllistyä varkauteen joko viran puolesta, taloudellisesti tai muuten.
– Lähes kaikki ammatit ovat olleet kiinniotetuissa edustettuina kirkkoherraa lukuun ottamatta. Kanttoreita sitten senkin edestä.
Tavarataloetsivän työhön kuuluu paljon muutakin kuin varkaiden narauttaminen. Terras sanoo, että etsivän pitäisi pystyä estämään kaikki mahdollinen pahanteko, joka liittyy Stockmanniin. Kyseessä ei ole ainoastaan asiakkaiden tarkkailu, vaan myös heidän suojelunsa.
– Isossa tavaratalossa on kaikenlaista vempulaa. On varasta, on itsensäpaljastajaa, on uhkailijaa, on uhittelijaa, on petosta. Hyvänä lisänä myös romanialaiset lompakkovarkaat. Kirjo on laaja.
Urbaanilegendaa vai täyttä totta?
Myymälävarkauksista liikkuu paljon tarinoita, joiden alkupiste ei ole enää kenenkään tiedossa. Klassikkotarinoihin kuuluu muun muassa kertomus romaninaisesta, joka kätkee hameensa alle kymmenien kilojen edestä saalista. Toisessa tarinassa eläkeläismies piilottaa hattunsa alle pakasteita, jotka saavat hänen aivonsa jäätymään.
– Joissain tarinoissa voi olla jotain perää, vaikka ovatkin urbaanilegendoja. Tiedän, että esimerkiksi mikroaaltouuni on kannettu hameen alla ulos kaupasta.


