Laulaja Tomi Metsäketo vastaa varsin syvällisesti MTV3.fin Viihdeuutisten uteluun, aikooko mies hankkia jälkikasvua?
Tomi Metsäketo ei yksityisasioillaan julkisuudessa pröystäile. Onnellisesti parisuhteessa elävä mies kertoo keskittyvänsä tällä hetkellä perheenlisäyksen sijaan musiikkiin ja sen tuomaan iloon.
– Olen todennut, että ehkä minua ei ole luotu kansoittamaan tätä maapalloa. Se ei välttämättä ole minun tarkoitus vaan selkeästi tämä musiikin teko ja ihmisille sitä kautta jotain antaminen tuntuu ainakin tällä hetkellä tärkeämmältä tehtävältä. Eli perheen perustaminen ei ole suunnitteilla, Tomi toteaa.
Metsäketo kuitenkin korostaa, ettei miehellä ole mitään lapsia ja isyyttä vastaan. Uraansa keskittyvällä laulajalla ei kuitenkaan tällä hetkellä olisi antaa lapsille niin paljoa aikaa, kun mitä hän haluaisi.
– Jos lapsia hankkisi, niin sitten pitäisi olla myös mahdollisuuksia viettää yhteistä aikaa lapsen kanssa, haluan olla jälkikasvun kanssa kotona.
Tomin mielestä vanhemmuudessa tärkeää on se, että lasten kanssa oikeasti vietetään aikaa ja nähdään lasten kehittyminen ja elämän muutokset. Vaikka Metsäketo ei ainakaan vielä tässä vaiheessa suunnittele perheenlisäystä, on hänellä myös ajatuksia kasvatuksen tärkeydestä.
– Kasvattaminen on hirveän vaativaa touhua. Mun mielestä sitä aliarvioidaan nykyään aivan liian helposti. Lapsia tehdään ja sitten niiden kanssa ei ollakaan tarpeeksi. Sitten tulee näitä mummojenpotkijoita, Metsäketo toteaa.
(MTV3)
