Tarja Halosen kommentti Ylellä Baltian maista Neuvostoliitossa raivostutti virolaiset ja Sofi Oksasen: "WTF? Se ei ollut turvajärjestelmä – se oli miehitys"

Tarja Halonen kommentoi muuttunutta Putinia:"Teot eivät ole samoja" 1:28
Tarja Halonen kommentoi MTV:lle muuttunutta Putinia 3. maaliskuuta: "Teot eivät ole samoja"

Presidentti Tarja Halonen antoi eilen Ylelle haastattelun, jossa hän perusteli optimistista suhtautumistaan Venäjään presidenttikaudellaan. Yksi haastattelun lausunnoista nostatti kuitenkin myrskyn.

Haloselta kysyttiin, tekikö Suomi virheen, kun se ei liittynyt puolustusliitto Natoon vuonna 2004 samaan aikaan Baltian maiden, eli Viron, Latvian ja Liettuan kanssa. Halosen mukaan tuolloin Suomen yhteinen kanta oli kielteinen, Ukrainan sota on sittemmin muuttanut tämän kannan päälaelleen.

Halosen mukaan Baltian maat erosivat Suomesta, sillä niiden oli vaikea rakentaa yksin uskottavaa puolustusta. 

– Ne olivat tottuneet Neuvostoliiton aikana kollektiiviseen turvajärjestelmään, Halonen totesi.

Tämä sai monet poliitikot sekä Viron-asiantuntijat näkemään punaista. Tunteikkaimmin asiaan suhtautuivat virolaiset sekä virolaistaustaiset suomalaiset.

Viron entinen presidentti Toomas Hendrik Ilves kuittaili Haloselle, että oman perintönsä tuhoaminen elinaikanaan on melkoinen saavutus.

Erkki (Tuomioja), Paavo (Lipponen) ja Eero (Heinäluoma), ovat hiljaa eivät kommentoi, hän jatkoi.

Virolaisäidin kasvattama suomalaiskirjailija Sofi Oksanen ei myöskään säästellyt kiukunpurkauksessaan.

– Suomen edellisen presidentin mukaan Baltian maat halusivat liittyä Natoon, koska "ne olivat tottuneet Neuvostoliiton aikana kollektiiviseen turvajärjestelmään". WTF? Se ei ollut turvajärjestelmä. Se oli miehitys.

Halosen otti hampaisiinsa myös vihreiden meppi ja ex-puheenjohtaja Ville Niinistö.

– Olen keskustellut paljon virolaisten meppien kanssa. Kunnioitukseni naapuriamme ja heidän Venäjä-näkemystään kohtaan on korkealla. Pidän loukkaavina puheita, joissa Suomessa ei tunnisteta Viron kärsimyksiä neuvostovallan sorrosta ja väheksytään sen oikeutettua turpo-linjaa.

Viron turvallisuuspolitiikan tutkimuskeskuksen johtaja Kristi Raik halusi muistuttaa, että Neuvostoliitto ei ollut Virolla turvajärjestelmä vaan vankila. Raik pitää surullisena, että neuvostoaikaan juuttuneet käsitykset Suomesta ovat nousseet taas pintaan.

Halonen ei suostunut Ylen haastattelussa myöskään kommentoimaan, onko Venäjän presidentti Vladimir Putin muuttunut Halosen presidenttiajoista ja millaisia tunteita hänen toimintansa nyt herättää. 

Mitä tapahtuu Euroopan yhteistyölle, kun Venäjän hyökkäyssodan lasku tulee maksettavaksi? 0:49
Katso myös: Mitä tapahtuu Euroopan yhteistyölle, kun Venäjän hyökkäyssodan lasku tulee maksettavaksi? Alexander Stubb vastasi MTV:n Asian ytimessä -ohjelmassa

Lue myös:

    Uusimmat