Tarja Halonen pyytää anteeksi myrskyn nostattanutta "epäonnistunutta ilmaisuaan"

Presidentti Tarja Halonen pyytää anteeksi Ylen haastattelussa eilen lausumaansa "epäonnistunutta ilmaisua". Halonen perusteli Ylellä optimistista suhtautumistaan Venäjään presidenttikaudellaan.

– Eilisessä Yle-haastattelussa käyttämäni ilmaisu Baltian maiden historiallisesta suhteesta kollektiivisiin turvajärjestelyihin oli huono, ja se on loukannut monia. Tarja Halonen tviittaa.

– Pyydän anteeksi epäonnistunutta ilmaisuani. 

Haloselta kysyttiin haastatelussa, tekikö Suomi virheen, kun se ei liittynyt puolustusliitto Natoon vuonna 2004 samaan aikaan Baltian maiden, eli Viron, Latvian ja Liettuan kanssa.

Halosen mukaan tuolloin Suomen yhteinen kanta oli kielteinen, mutta Ukrainan sota on sittemmin muuttanut tämän kannan päälaelleen.

Halosen mukaan Baltian maat erosivat Suomesta, sillä niiden oli vaikea rakentaa yksin uskottavaa puolustusta.

– Ne olivat tottuneet Neuvostoliiton aikana kollektiiviseen turvajärjestelmään, Halonen totesi Ylellä.

Lausunnoista nousi myrsky

Tämä sai monet poliitikot sekä Viron-asiantuntijat näkemään punaista.

Tunteikkaimmin asiaan suhtautuivat virolaiset sekä virolaistaustaiset suomalaiset.

Muun muassa Viron entinen presidentti Toomas Hendrik Ilves kuittaili Haloselle, että oman perintönsä tuhoaminen elinaikanaan on melkoinen saavutus.Neuvostoliiton miehittäminä maina Baltialla ei ollut todellakaan aidosti omia valinnan mahdollisuuksia eikä oikeaa turvallisuutta ennen vuotta 1991. 

Halonen toteaa Twitterissä tänään, että ”Neuvostoliiton miehittäminä maina Baltialla ei ollut todellakaan aidosti omia valinnan mahdollisuuksia eikä oikeaa turvallisuutta ennen vuotta 1991”.

Tarja Halonen kommentoi muuttunutta Putinia:"Teot eivät ole samoja" 1:28
Katso myös: Tarja Halonen kommentoi MTV:n Viiden jälkeen -ohjelmassa muuttunutta Putinia: "Teot eivät ole samoja"

Lue myös:

    Uusimmat