Tappara hävisi taas, Rikard Grönborg murahti tuomareista – tämä tilanne sai veren kiehumaan

JYP tekee 2-4 maalin 1:17
Video: JYPin Anttoni Honka sulkee kiekon, hetken päästä Mikko Petman lataa lötön pönttöön

JYP aiheutti lauantaina jääkiekkoliigaa koko kauden johtaneelle Tapparalle jo sen kolmannen peräkkäisen tappion seuraten näin Ässien ja Ilveksen esimerkkiä kuluvalta viikolta. Suuren kannattajajoukon paikalle saanut JYP voitti samoin 4–3-numeroin kuin Ilves perjantaina.

Klassinen kiekkoviisaus kuuluu, että hyvä joukkue häviää korkeintaan kaksi ottelua peräkkäin. Tapparan tapauksessa viisaus ei oikein päde, sillä Tappara on kiistatta hyvä joukkue. Lauantaina joukkueelta kuitenkin petti kiekkokontrolli sekä maalivahtipeli.

Christian Heljanko torjui päätöserässä vain kaksi neljästä laukauksesta, kun taas JYPin Veini Vehviläinen torjui 11 kertaa 12 laukauksesta.

– Meillä oli päätöserässä hyviä paikkoja tehdä useampia maaleja, kun taas toisaalta kaveri teki kahdesta hyvästä paikastaan kaksi maalia, tilitti Tapparan päävalmentaja Rikard Grönborg.

Grönborg murehti myös omia jäähyjä.

– Liigan parasta ylivoimajoukkuetta vastaan ei saisi ottaa tuollaisia jäähyjä. Vähän myös mietitytti tuomaritoiminta, sillä JYPin neljättä maalia edelsi kiekon sulkeminen, Grönborg kommentoi.

Jutun yläreunan videolla tilanne, mikä sai Grönborgin veren kiehumaan.

JYPin päävalmentaja Jukka Rautakorpi lähti ottelun jälkeen juhlimaan vuoden 2003 Suomen mestarien kanssa. Tappara oli kutsunut heidät otteluun.

– Se oli hieno neljän vuoden prosessi, missä joukkue oppi voittamaan. Tämä JYPin prosessi on tältä kaudelta vasta alussa, Rautakorpi sanoi.

Lue myös:

    Uusimmat