Tanssii Tähtien Kanssa -kilpailusta pudonnut Jesse Markin kiittelee fanejaan: "Jouduin tuottamaan heille pettymyksen"

Yksi tanssipari joutui jälleen jättämään Tanssii Tähtien Kanssa -kisan. Muusikko Jesse Markinin tie päättyi ohjelman kahdeksannessa livelähetyksessä. 

Tanssii Tähtien Kanssa -kauden kahdeksannen livelähetyksen putoajat ovat nyt selvillä. Tällä kertaa kisan joutuivat jättämään kesken muusikko Jesse Markin ja hänen tanssinopettajansa Claudia Ketonen

Kun tuomaripisteet laskettiin yhteen ja päälle lisättiin vielä katsojien äänet, jäi tämä tanssipari pisteissä viimeiseksi.

Markin kertoo, että on saanut koko kauden ajan positiivista palautetta faneiltaan ja monet ovat toivoneet miehen pääsevän kisassa loppuun saakka. 

– Jouduin tuottamaan heille nyt pettymyksen. Mutta hyvätkin asiat päättyvät. Tänään oli meidän vuoro ja eteenpäin on mentävä, Markin sanoi MTV Uutisten haastattelussa. 

Myös tanssinopettaja Claudia Ketonen kiitteli kokemuksesta. Hän oli ohjelmassa mukana ensimmäistä kertaa.

– Tämä oli aivan huima kokemus. Sinusta on tullut minun ystävä. Tämä on ollut upea taival, Ketonen kiitti tanssioppilastaan. 

Tanssii Tähtien Kanssa -kilpailussa on tänä vuonna nähty ennätysmäärä osallistujia eli huimat 12 kilpaparia ja lähetyksiä on jopa 14 kappaletta. Joka viikko yksi tanssipari putoaa pois kilpailusta.

Tanssii Tähtien Kanssa MTV3-kanavalla ja mtv-palvelussa sunnuntaisin klo 19.30.

Lue myös:

    Uusimmat