Tänään vietetään erilaista palmusunnuntaita: virpojat eivät kierrä ovelta ovelle, kirkot pysyvät kiinni...

Tänään vietetään palmusunnuntaita, joka on kristillisen kirkkovuoden juhlapäivä.

Palmusunnuntaita vietetään viikkoa ennen pääsiäissunnuntaita. Tämä päivä aloittaa niin sanotun hiljaisen viikon, jolloin muistellaan Jeesuksen kärsimyksiä.

Palmusunnuntain ajankohta vaihtelee vuosittain, sillä pääsiäinen on kevätpäiväntasausta seuraavan täydenkuun jälkeinen sunnuntai ja palmusunnuntai viikkoa ennen sitä. Aikaisintaan palmusunnuntai voi olla 15. maaliskuuta ja myöhäisimmillään 18. huhtikuuta.

Palmusunnuntaita vietetään sen muistoksi, kun Jeesus saapui aasilla ratsastaen Jerusalemiin. Päivä on saanut nimensä palmunlehvistä, joita kansa levitti Jeesuksen eteen.

Pienetkin seurakunnat harppasivat digiaikaan

Vanhan sanoman lisäksi päivässä on tänä vuonna paljon uutta.

Virpojat eivät kierrä naapurustoissa ovelta ovelle koronavirusrajoitusten vuoksi. 

Omassa perhepiirissä voi virpoa perinteiseen tapaan, mutta naapurit ja iäkkäät sukulaiset pitää jättää välistä. Pikkutrullit voivat välittää virpomislorunsa vaikkapa videoyhteyden avulla tai lähettämällä sähköisen pääsiäiskortin, neuvoo jumalanpalveluksen asiantuntija Terhi Paananen Suomen evankelis-luterilaisesta kirkosta.

Jos virtuaalivirpominen on hankalaa, voi virvottavalle soittaa ja sen jälkeen käydä jättämässä vitsan ovelle kortin kanssa.

Myös kirkkojen ovet pysyvät kiinni, mutta monet evankelis-luterilaiset ja ortodoksiset seurakunnat lähettävät jumalanpalveluksensa striiminä eli verkkolähetyksenä.

Suomen ortodoksisen kirkon tiedottajan Maria Hattusen mukaan pienimmätkin seurakunnat ovat venyneet digiloikkaan ja  ryhtyneet tekemään verkkolähetyksiä.

– Emme halua saattaa ihmisiä vaaraan pääsiäisenäkään. On vain hyväksyttävä, että tänä vuonna pääsiäistä vietetään kodeissa.

Lue myös:

    Uusimmat