Tänään on vuoden masentavin päivä – tässä piristystä!

Jos viikon alku tuntuu loputtomalta, koita jaksaa vielä hetki: tänä iltana vuoden masentavin maanantai on ohi!

Tänään on vuoden masentavin maanantai, "blue monday", kertoo guardian.co.uk.

Psykologi Cliff Arnallin kehittämän kaavan mukaan tammikuun viimeisen täyden viikon maanantai on vuoden masentavin. Osasyy on sälytetty palkanmaksun harteille, sillä moni on nähnyt palkkashekin viimeksi joulukuussa. Lisäksi päivän valintaan vaikuttavat muun muassa se, että joulusta on kulunut jonkin verran aikaa ja vuodenvaihteen lupaukset on jo ehditty rikkoa.

Arnall löysi vuoden apeimman päivän lisäksi myös vuoden iloisimman ajankohdan, mutta se on huomattavasti vähemmän tunnettu. Vuoden onnellisin päivä ajoittuu kesäkuuhun.

Arnallin käyttämät laskukaavat ovat kuitenkin herättäneet hämmennystä, ja masentavan maanantain olemassaolo tai ajankohta onkin kyseenalainen.

Ankeita uutisia maailmalta

Oli maanantai sitten ankea tai ei, Guardianin mukaan ainakin mediamaailma rakastaa masentavia uutisia, jotka vievät leijonanosan kaikkien uutissivustojen palstatilasta. Lehti havainnoi, että esimerkiksi BBC:n nettisivulta löytyi vain kolme hyvää uutista 30 huonon tai masentavan lisäksi.

Ilmiön vastapainoksi on onneksi kehitetty useita, pelkkiä positiivisia uutisia jakelevia nettisivuja. Ehkeivät maanantaitkaan pysy pelkästään masentavina enää kovin kauaa!

Jos joka tapauksessa kaipaat pientä piristystä päivääsi, voit etsiä lohtua näistä artikkeleista:

MTV3/Helmi

Lähde: Guardian.co.uk

Kuva: Shutterstock

Lue myös:

    Uusimmat