Kun Coloradon paidassa viidenneksi suomalaiseksi NHL:n mestariksi kautta aikojen ansioitunut jääkiekkoilija Ville Nieminen luisteli lauantaina seitsemänteen ja ratkaisevaan loppuotteluun New Jerseyä vastaan, hän tuskin muisti, että uran lähtöpisteestä oli kulunut kaksikymmentä vuotta.
Tuolloin Villen isä Esa Nieminen johdatti Tampereella neljävuotiaan poikansa jääkiekkoilun pariin ja tuli avanneeksi uran, josta ei ennen kulunutta kevätkautta ollut suurelle yleisölle paljon raportoitavaa. Kun ratkaiseva seitsemäs loppuottelu oli lauantai-iltana kääntynyt Coloradon eduksi 3-1 ja koko Stanley cup denveriläisjoukkueelle voitoin 4-3, Niemisellä riitti intoa muistella menneitä.
-Koska tunsin Tampereen Hakametsän hallin liepeillä melkein jokaisen, pyörin siellä jatkuvasti. Olin Tapparan pukukopin tukkeena kai vähän turhankin paljon, Nieminen nauraa. Läheinen suhde Tapparaan oli itsestäänselvyys. Villen kolme vuotta sitten edesmennyt Esa-isä pelasi Tampereen Tapparassa ja Hilparassa. Tilille kertyi 29 SM-sarjaottelua.
Lapsitähden oppivuodet
Koska Villelle iskettiin luistimet jalkaan huomattavasti tavanomaista varhemmin, hän oli aluksi pelikavereitaan päänmitan edellä. -Olin lapsitähti. Luulin, että jonain päivänä pelaan NHL:ssä. Mutta 12-13 vuoden iässä muut rupesivat ottamaan meikäläistä kiinni. Juuri siinä vaiheessa, kun alettiin koota aluejoukkueita ikäluokan parhaista Pohjola-leirille. -Minulle kerrottiin, etten mahtunut porukkaan, koska "emme uskalla luottaa sinun puolustuspeliisi". Kun ei kuulemma osannut puolustaa, ei kelvannut joukkueeseen, Nieminen hymähtää ymmärtäväisesti.
-Oman pelini taso vaihteli ihan uskomattomasti. Ei sitä itse edes usko, kuinka huonosti ja hyvin joskus tuli pelattua, kaupunginosajoukkueen ottelussa kerran kymmenen maalia tehnyt Nieminen pyörittelee päätään.
Punttisalin houkutukset
Koska oma kehitys polki paikallaan, Nieminen harkitsi jo luovuttamista. Hän kuitenkin rakasti jääkiekkoilua liian paljon, jotta olisi viskannut luistimia nurkkaan. Jotain oli uralla tapahduttava, jos nuorukainen mieli päästä pitkälle. -Heräsin harjoittelemaan 17-vuotiaana. Otin muut tavallaan fyysisesti kiinni ja menin ehkä edellekin. Siitä monta vuotta eteenpäin treenasin kovaa.