Tämän kesätyön nuoret ovat hylänneet
Vietitkö nuoruuden kesäsi mansikkapelloilla marjoja poimien? Nykynuorille ei kesätyö mansikkatiloilla maistu. Suurimman osan kotimaisista mansikoista poimivat ulkomaalaiset kesätyöläiset.
Mennyttä ovat ne ajat, kun nuoret keräsivät kesätienestinsä mansikkapelloilla ahkeroimalla.
– Maalla, missä mansikoita kasvatetaan, alkaa olla nuoria yhä vähemmän, ja kilpaileviakin kesätöitä on tarjolla, toiminnanjohtaja, Hannu Salo Hedelmän- ja marjainviljelijäin liitosta toteaa.
– Ulkomaalaisten sesonkityöntekijöiden määrä on ollut kasvussa.
Toisin kuin metsämarjojen kohdalla, tiloilla ei kuitenkaan nähdä esimerkiksi thaimaalaisia poimijoita.
– Suurin osa tulee lähialueilta, Venäjältä ja Baltiasta, Salo kertoo.
Poimijat majoittuvat yleensä tiloilla tai niiden välittömässä läheisyydessä ja viipyvät maassa marjakauden ajan.
Mansikanpoiminta ei suomalaisnuorille enää maita samalla tavalla kuin ennen, mutta itärajan takaa tulevia työ ja siitä saatava palkka houkuttaa.
– Palkkatason ero maiden välillä on niin suuri, että se kiinnostaa.
Studio55.fi/Milja Atu
Kuva: Colourbox.com
Uusimmat
-
07:52
Cristiano Ronaldo latasi paksua tekstiä Saudi-liigasta
-
07:38
Esapekka Lappi avasi Sardinian MM-rallin räväkästi – "Uskaltaa Suomi-poikakin ajella"
-
07:31
Miten puoluejohtajat kommentoivat hallitusneuvotteluja? Suora lähetys Säätytalolta kello 8
-
07:23
Tunnistatko erilaiset valmistujaislakit? Testaa tietosi kinkkisessä kuvavisassa
-
07:02
Veikkausliigaseura pelastautui täpärästi syksyllä, vapaapudotus jatkuu edelleen – näin seurapomo vastaa
-
06:44
Supertähti jatkoi huippuvirettään – Denver vei ensimmäisen NBA-finaalin
-
06:29
Joakim Kemell säkenöi Pohjois-Amerikassa – 19-vuotias nuorukainen hienossa maalivireessä
-
06:29
Senaatti hyväksyi Yhdysvaltain velkakaton nostamista koskevan sopimuksen
-
06:29
Miksi viherkasvin lehdet ruskettuvat? Floristi kertoo
-
06:20
Kun erityisoppilas Sarband Rashed sai ylioppilaskokeiden tulokset, hän alkoi itkeä: "Jes mä valmistun!"
-
06:11
Historiallinen käänne pääkaupunkiseudulla: omistusasuminen maksaa jo yhtä paljon kuin vuokraaminen – tämä on ratkaiseva korkoraja
-
06:02
Tapparan tähtipelaaja pitää SM-liigan ratkaisua katastrofina – tykittää suoraa puhetta MTV Urheilulle: "Siellä on liian monta suojatyöpaikkaa"
-
05:53
Pirkanmaalaista miestä syytetään kymmeniin alaikäisiin kohdistuneista seksuaalirikoksista – käräjäoikeus antaa tuomion
-
05:49
Vuokralaisen sopimus irtisanottiin ja kohta alakertaan tulvi vettä – vuokranantajaa odotti hämmentävä näky
-
05:33
Sveitsin parlamentin alahuone torppasi sveitsiläisvalmisteisten aseiden toimittamisen Ukrainalle – MTV seuraa sotaa
-
05:32
Kolmekymppinen Tania esiintyi rescue-koirien pelastajana, sitten karut epäilyt paljastuivat – etsintäkuulutettu koko Euroopassa
-
23:43
Presidentti Biden kaatui ilmavoimien valmistujaisseremoniassa
-
23:26
Yksi ihminen kuoli henkilöauton ja raskaan ajoneuvon kolarissa Parikkalassa
-
23:14
Stoltenberg: Putin teki virheen aliarvioidessaan Ukrainaa ja Natoa – MTV seurasi sotaa
-
22:56
Alkoholin vaikutus ajokykyyn ei ole selvää kaikille – osalla kammottava virhekäsitys
-
Lataa lisää