Tämä mies hakkasi vastaantulijan hengiltä Järvenpään keskustassa – ei muistanut tapahtumista mitään: Meni normaalisti nukkumaan ja ihmetteli aamulla töihin herätessään kipeää kättä

Itä-Uudenmaan käräjäoikeus on tuominnut vuonna 1992 syntyneen Pasi Hannu Antero Langin neljän ja puolen vuoden vankeusrangaistukseen törkeästä pahoinpitelystä ja törkeästä kuolemantuottamuksesta.

Lang pahoinpiteli Järvenpäässä kesäkuussa kuusikymppisen miehen sillä seurauksella, että mies kuoli. Miehet eivät tunteneet entuudestaan.

Kertomansa mukaan Langilla ei ole tapahtuneesta muistikuvia.

Kipeä viilto hauiksessa ihmetytti

Oikeudessa mies kertoi olleensa aiemmin samana päivänä töissä ja lähteneensä sitten Helsinkiin juhlimaan. Hän oli juonut yhteensä noin 7-9 puolen litran tuopillista olutta ja kertoi olleensa päihtynyt.

Langilla ei kertomansa mukaan ollut huolia tai murheita. Illan aikana ei ollut tapahtunut mitään erikoista.

Tapahtumia seuraavana sunnuntaiaamuna hän oli kuitenkin töihin lähtiessään huomannut vasemmassa hauiksessaan kipeän viillon. Myös jalka oli ollut kipeä.

Myöhemmin hän oli saanut viestejä tuttaviltaan, sillä poliisi oli julkaissut hänen kuvansa. Poliisi etsi Järvenpäässä tapahtuneesta pahoinpitelystä epäiltyä.

Lang olikin soittanut poliisin vihjepuhelimeen ja sopinut tulevansa maanantaina selvittämään asiaa.

Aiempia tuomioita

Kuulusteluissa Lang tunnisti itsensä poliisin esittämistä valokuvista. Hän ei kuitenkaan kertomansa mukaan muistanut tapahtumista mitään.

Muistamattomuus saattoi Langin mukaan johtua siitä, ettei hän ollut tapahtumapäivänä nukkunut tai syönyt. Hän kiisti käyttäneensä huumeita.

Lang ei ollut aiemmin käyttänyt sattumanvaraisesti väkivaltaa muihin.

Hänet on kuitenkin viimeisen kymmenen vuoden aikana tuomittu kolme kertaa pahoinpitelyistä.

Oikeus piti tekoa törkeänä

Uhri kuoli pään sisäisiin vammoihin nopeasti välikohtauksen jälkeen. Oikeudessa syyttäjä vaati Langille rangaistusta taposta. Lang kiisti syytteen.

Koska sivulliset olivat kertoneet tapahtumista, Lang myönsi lyöneensä uhria kerran kasvoihin ja että tämä oli kaatunut lyönnin johdosta maahan. Lang piti todennäköisenä, että uhri on lyönyt päänsä tässä kohtaa.

Hän myönsi myös potkaisseensa tai polkeneensa maassa makaavaa miestä ylävartaloon kerran.

Langin mukaan kyse oli pahoinpitelystä ja törkeästä kuolemantuottamuksesta. Oikeuden mukaan pahoinpitely oli kuitenkin törkeä.

Katkenneet kylkiluut ja kasvoihin jäänyt jälki paljastivat

Lang oli potkinut tai polkenut uhria ainakin kerran päähän ja ainakin kahdesti ylävartalon alueelle. Päähän kohdistuneesta potkusta kertoi muun muassa uhrin kasvoihin jäänyt kengän pohjan kuviointia muistuttava jälki.

Ylävartalon alueelle potkiminen pääteltiin siitä, että uhrin molempien kylkien ylemmät kylkiluut olivat murtuneet. Ne eivät olisi oikeuden mukaan voineet mennä selälleen kaatuessa.

Törkeän pahoinpitelyn lisäksi Lang tuomittiin törkeästä kuolemantuottamuksesta, jonka hän itse myönsi.

Rangaistukseksi Lang määrättiin neljän ja puolen vuoden vankeuteen. Rangaistusta pohtiessaan oikeus otti jonkin verran lieventävänä seikkana huomioon sen, että Lang ilmiantoi itsensä poliisille tapahtuneen jälkeen.

Itä-Uudenmaan käräjäoikeus antoi ratkaisunsa asiassa noin viikko sitten. Tuomio ei ole lainvoimainen. 

Lue myös:

    Uusimmat