Talvikurpitsaa elokuussa

Minna kirjoitti kasvattavansa talvikurpitsaa ja kyseli, miten moista kasvista säilötään tai valmistetaan ruoaksi, milloin se kypsyy ja minkä näköiseksi. Suomessa kompostikasoissa viljelty jätti- eli talvikurpitsa on usein sileäpintainen ja pitkulainen. Sukulaisensa amerikkalainen Halloween kurpitsa on pyöreämpi ja kookkaampi.

Talvikurpitsaa on yritetty istuttaa suomalaiseen ruokakulttuuriin moneen otteeseen 60-luvun lopulta lähtien, mutta siinä on onnistuttu vasta viime aikoina. Suosion nousua on hidastanut se, ettei talvikurpitsaa ole saatavissa kaupan hyllyllä ympäri vuoden.

Talvikurpitsasta voi tehdä keittoja ja patoja. Siitä saa myös hyvän piirakan ja lisäkkeen moneen muuhun jälkiruokaan. Talvikurpitsaa voi käyttää myös kesäkurpitsan tilalla kesäkurpitsaresepteissä, poikkeuksena kuitenkin salaatit, mihin se ei sovi. Talvikurpitsa toimii niin ikään hyvänä uuniperunan sijaisena. Australiassa ja Yhdysvalloissa asuvat ulkosuomalaiset käyttävät talvikurpitsaa myös lanttulaatikon tekemiseen. Maku ja näkö on ihan sama kuin "oikeassakin" lanttulootassa. Myös koristeena talvikurpitsaa voi käyttää. Kurpitsa säilyy syöntikelpoisen huoneenlämmössä helmikuuhun asti, jolloin sen voi muuttaa uunissa ruoaksi.

Talvikurpitsa istutetaan kesän alussa kuten kesäkurpitsa. Talvikurpitsa valmistuu yleensä elokuun kolmen ensimmäisen viikon aikana.

Lue myös:

    Uusimmat