Poliisi on nyt pannut merkille, että turistien autoista viedään yhä useammin arvotavaraa Tallinnassa. Kaikista rikoksista kannattaa aina tehdä ilmoitus myös Suomen Tallinnan suurlähetystöön. Lähetystöön palautettujen lompakoiden ja käsilaukkujen määrästä päätellen taskuvarkauksissa kyse on massiivisesta toiminnasta.
Taskuvarkauksista tulee viikoittain ilmoituksia Suomen suurlähetystöön Tallinnaan, kertoo konsuli Kari Lehtonen. Viron oikeusministeriön tilastossa varkaudet ovat tänä vuonna, tammikuusta toukokuun loppuun, lisääntyneet yhdeksällä prosentilla verrattuna edelliseen vuoteen.
Suurin osa taskuvarkauksista tapahtuu Tallinnan keskustassa, sanoo Aleksandra Sointseva Tallinnan poliisista.
− Turistit eivät kiinnitä tarpeeksi huomiota tavaroihinsa ja alkoholia käytetään liikaa. Uhrit ovat usein heikompia kuin varkaat ja heillä on myös mukanaan paljon rahaa, kamera tai videokamera.
Poliisi suosittelee ihmisiä olemaan kaduilla kulkiessaan tarkkaavaisia. On myös järkevää pitää silmällä tavaroitaan sekä jättää arvotavarat hotelliin ja kuljettaa mukanaan vain tarvittavia tavaroita.
Autoista viedään yhä useammin tavaraa
− Rikolliset murtautuvat usein autoihin, joissa on ulkomaalaiset rekisterikilvet ja jotka on parkkeerattu lähelle satamaa. Helpoimmin kohteiksi joutuvat ne autot, joissa arvotavara, esimerkiksi navigaattori ja laukut on jätetty näkyviin.
Kun autosta poistuu, ei pidä jättää mitään näkösälle. Arvotavaroiden laittaminen takakonttiin auttaa vähentämään houkutusta murtautua autoon.

