Tällaista on ensi kevään italialainen muoti – katso kuvat

Käynnissä olevat Milanon muotiviikot ovat esitelleet ensi kevään ja kesän italialaisia suunnittelutuulia. Catwalkilla nähtiin muun muassa kevyitä kaftaanityylisiä asuja ja 1960-luvun vivahteita.

Myös muodin mekassa Milanossa on omat muotiviikkonsa, jotka kestävät syyskuun 18. päivästä syyskuun 23. päivään. AVA poimi esiteltäväksi muutamia italialaismerkeiltä poimittuja tyylisuuntauksia. Ensi keväänä ja kesänä italialaismerkit näyttävät pukevan naiset läpinäkyviin ja keveisiin asuihin, helteisiin sopiviin kaftaaneihin ja 1960-luvun tyylisiin minimekkoihin.

Katso kuvat Milanon muotiviikoilta ja inspiroidu.

Fendi-merkki esitteli muun muassa erikoisin ruutukuvioin koristeltuja mekkoja ja hameita. Ruudut yhdistettiin esimerkiksi läpinäkyvään raitapintaan. Läpinäkyvyys oli muutenkin yksi Fendin asujen pääteemoista.

Gucci puolestaan passitti lavalle moderneja, itämaistyyppisiä kaftaaneja. Kaftaanit ja kevyet ilmavat takit oli kuorrutettu suurin näyttävin kuvioin.

Pradan ensi kevään mallistossa leikitellään muun muassa ihmiskasvoin. Suuria naisten kasvoja nähtiin niin mekoissa kuin hameenhelmoissa. Myös ohutkankaiset säärystimet koristivat monien mallien jalkoja, ja ne ovat hauska yhdistelmä varpaat paljastavien sandaalien kanssa.

Nuoremmille kuluttajille kohdennetun italialaismerkki Blugirl'n näytös oli vahvasti 1960-luvun henkinen. Mallit saapuivat lavalle muun muassa pienissä ja yksinkertaisissa minimekoissa, jotka oli koristeltu näyttävin kuosein ja rusetein. Blugirl on 1990-luvulla perustettu alamerkki 1970-luvulla perustetulle Blumarine-merkille.

Värikkäistä kuoseista tunnettu Just Cavalli jatkaa tutulla kukkakuosisella tiellään. Ensi kevään mallistossa nähdään muun muassa turkooseilla ja keltaisilla kukilla koristeltuja housuja ja mekkoja. 1990-luvulla suositut vatsan paljastavat paidat ovat jälleen nousussa.

Lisää muodista ja pukeutumisesta Muodin huipulle -sarjassa

Lue myös:

AVA / Emmi Maaranen

Kuvat: Getty Images

Lue myös:

    Uusimmat