Yhdysvaltalainen juristi Kevin Boden on ilmoittautunut vuosi sitten Suomessa kadonneen Karfin suurperheen asianajajaksi. Boden otti yhteyttä MTV Uutisiin perheen vanhempien Karoliina ja Tommy Karfin pyynnöstä. Boden johtaa Yhdysvalloissa kotiopetusoikeuksia ajavaa järjestöä.
Motiiviksi yhteydenottoon Boden kertoi, että perhe haluaa oikaista ja kritisoida suomalaisten viranomaisten julkisuuteen antamia tietoja.
Poliisi ilmoitti kesäkuun alussa tehneensä perheestä kansainvälisen etsintäkuulutuksen.
Poliisi epäilee, että perheen vanhemmat ottivat kaikki lapsensa omavaltaisesti huostaansa runsas vuosi sitten keskiviikkoiltana 15. toukokuuta 2024. Lapset olivat lastensuojeluyksikössä kiireellisesti sijoitettuina.
Karfit ovat aiemmin kertoneet MTV:lle joutuneensa Suomessa viranomaisten silmätikuiksi lastensa kotiopetuksen takia.
Lue myös: MTV Uutiset sai yhteyden Karfin perheen yhdysvaltalaiseen asianajajaan: "Kahdeksas lapsi on syntynyt ja koko perhe voi hyvin"
Boden on kotimaassaan sinnikäs kotiopetuksen ja vanhempain oikeuksien puolustaja. Hän johtaa kotiopetusta ja siihen liittyviä oikeuksia puolustavaa järjestöä, kristillistä Home School Legal Defense Associationia (HSLDA).
Vuonna 1983 perustettu järjestö on Yhdysvaltain vaikutusvaltaisin kotiopetuksen puolestapuhuja, jolla on kertomansa mukaan yli 100 000 jäsentä ja yli kymmenen miljoonan dollarin vuositulot.
Järjestöllä on ollut merkittävä rooli kotiopetuksen laillistamisessa kaikissa Yhdysvaltain osavaltioissa. 2000-luvulta sillä on ollut useita onnistumisia kotiopetuksen sääntelyyn pyrkivän lainsäädännön torppaamisessa. Aseena ovat olleet muun muassa sähköpostikampanjat ja lainsäätäjiin kohdistuva paine.
Lue myös: Yle: Kadonneen suurperheen auto on löytynyt
Avustanut muitakin perheitä
HSLDA auttaa paitsi yhdysvaltalaisia perheitä, myös Yhdysvaltojen ulkopuolella asuvia perheitä, jotka ovat joutuneet lastensa kotiopetuksen takia napit vastakkain kotimaansa lakien kanssa.
Yksi tunnetuimmista järjestön ajamista tapauksista oli saksalaisen Romeiken suurperheen tapaus. Kevin Boden on toiminut myös heidän asianajajanaan.
Saksalaiset Uwe ja Hannelore Romeike olivat hartaita kristittyjä ja halusivat pitää lapsensa kotiopetuksessa. Tämä ajoi perheen vaikeuksiin maansa viranomaisten kanssa, sillä kotiopetus Saksassa oli tuolloin laitonta.
Kun viranomaiset uhkasivat huostaanottaa Romeiken lapsen, perhe pakeni Yhdysvaltoihin.
HSLDA auttoi vuonna 2013 perhettä anomaan turvapaikkaa Yhdysvalloista sillä perusteella, että perhe oli joutunut vainon kohteeksi kotimaassaan kotiopetuksen takia. Perhe ei saanut turvapaikkaa, mutta sille myönnettiin oleskelulupa.
Lue myös: Poliisin tutkinta kadonneesta pohjalaisperheestä jatkuu
Omatkin lapset kotiopetuksessa
Kevin Boden kertoo toimineensa aiemmin Yhdysvaltain ilmavoimien tuomariasiantuntijana kymmenen vuoden ajan, myös ulkomailla. Perhe muutti usein Kevin Bodenin työn takia.
Kotiopetuksesta Boden kiinnostui, kun hänen vanhin lapsensa aloitti ensimmäisen luokan ja Boden tahtoi vaimonsa kanssa järjestää lapsen opetuksen kotona.
Nykyisin Bodenien perheessä on kahdeksan lasta, jotka kaikki ovat tai ovat olleet kotiopetuksessa.
HSLDA-järjestö ryhtyi koronaviruspandemian myötä myös vastustamaan pakollisia rokotuksia ja puolustamaan vanhempien oikeutta valita, mikä heidän lapselleen on parhaaksi.
Järjestö on vastustanut esimerkiksi YK:n lasten oikeuksien sopimusta verisesti vanhemmanoikeuksiin vedoten. Yhdysvallat on yksi harvoja maita, joka ei ole ratifioinut YK:n lasten oikeuksien sopimusta.