MTV Uutiset sai yhteyden Karfin perheen yhdysvaltalaiseen asianajajaan: "Kahdeksas lapsi on syntynyt ja koko perhe voi hyvin"

2:45imgKatso video: Nämä ovat kolme keskeistä kysymystä kadonneen perheen tapauksessa.
Julkaistu 19.06.2025 14:55(Päivitetty 19.06.2025 16:49)

MTV UUTISTEN TYÖRYHMÄ

MTV Uutiset sai muutamia päiviä sitten yhteyden kansainvälisesti etsintäkuulutetun Tommy ja Karoliina Karfin perheen asiaa ajavaan tahoon, yhdysvaltalaiseen juristiin Kevin Bodeniin.

Boden on yhdysvaltalaisen kotikoulujärjestö HSLDA Internationalin johtaja. Hän halusi välittää perheen tilanteesta tietoja MTV Uutisten kautta.

Yhteydenotto liittyy siihen, että Bodenin mukaan perheen katoamiseen liittyvistä asioista on uutisoitu virheellisesti.

– Poliisi on kertonut, että heillä ei ole akuuttia huolta perheen hyvinvoinnista. Kuitenkin poliisi on aiheuttanut mediamyrskyn ja kajonnut perheen yksityisyyteen tavalla, joka ei voi olla jättämättä jälkeensä vakavia vahinkoja, Boden sanoo.

Hänen järjestönsä Home School Legal Defense Association on seurannut perheen tapausta jo vuosia. Järjestön sivuilla on julkaistu artikkeli, jossa käydään läpi kotiopetukseen kohdistuvia ennakkoluuloja ja perheen päätymistä suomalaisviranomaisten rajujen toimien kohteeksi.

– Toivon, että uutisointi ja viranomaisten toiminta pohjaisi tosiasioihin. Tarkoituksemme on vielä tuoda esiin perheen näkemys tilanteesta, Boden kertoo.

MTV Uutiset ei tavoittanut poliisia torstaina kommentoimaan Bodenin väitteitä.

1906 - Kadonnut Karf perhe ja asianajaja 2Kevin Boden kertoo olevansa säännöllisesti yhteydessä etsintäkuulutettuun Karfin perheeseen.MTV

Olinpaikkaa ei kerrota

Boden ei paljasta, missä perhe on tällä hetkellä. Hän kertoo kuitenkin perheen arjen olevan nyt raiteillaan.

– Kahdeksas lapsi on syntynyt ja koko perhe voi hyvin.

Lue myös: Tällainen on vuosi sitten kadonneen Karfin suurperheen asianajaja Kevin Boden

Boden kertoo olevansa säännöllisesti yhteydessä perheeseen sekä puhelinkeskusteluiden että viestien välityksellä. Hän on myös tavannut perheen suomalaisia tukihenkilöitä Suomen rajojen ulkopuolella.

Bodenin lähettämistä liitteistä voi päätellä, että hän seuraa suomalaisen median uutisointia aiheesta tarkasti.

– Mietimme paraikaa, mitä voimme ja mitä perhe haluaa tässä tilanteessa kertoa.

Hän toteaa perheen lasten käyvän kotikoulua "siinä määrin, kuin se tässä hankalassa tilanteessa on mahdollista".

– Tärkeintä on kuitenkin, että perhe on nyt turvassa ja heillä on kaikki hyvin, Boden sanoo.

*Päivitys kello 16.49: Lisätty tieto, että MTV Uutiset ei tavoittanut poliisia torstaina kommentoimaan Bodenin väitteitä.

Lue myös: Kadonneen suurperheen isoisä ei ole tavannut poikaansa vuosiin: "Emme ole tietoisia heidän elintavoistaan ja olosuhteistaan"

0:39imgMTV Uutiset sai yhteyden etsintäkuulutetun Karfin perheen yhdysvaltalaiseen asianajajaan – tästä on kyse.

Tuoreimmat aiheesta

Kadonneet