Tajuatko näkeväsi unta? Näin selkouni toimii
Studio55.fi -ohjelmassa vieraillut selkouniohjaaja Olli Erjanti kertoo, mitä selkouni ja unijooga tarkoittavat, ja kuinka mieltä voi rauhoittaa unien avulla.
Olli Erjanti kertoo selkounen olevan uni, jossa ihminen tajuaa näkevänsä unta. Kyse on siis tietoisesta unesta.
Kun näemme selkounta, voimme itse päättää, mitä unessa tapahtuu.
– Kun unemme rauhoittuvat, heräämme aamulla virkeämpinä, rauhallisempina, ja sitten päiviimmekin tulee enemmän rauhaa, kertoo Erjanti.
Unijoogassa tietoisia unia käytetään mielenrauhan meditaatioharjoituksina.
– Meditaatio sopii hyvin selkounien maailmaan, koska tietoisuuteen unessa vaaditaan sitä, että ihmisellä on hyvin vakaa, rauhallinen mieli, ja on erilaisia läsnäolon ja mielen taitoja, Erjanti kertoo.
Erjantin oma uniharrastus sai alkunsa, kun Erjanti oli noin viidentoista.
– Koin ihan spontaaneja selkounia, niin kuin monet siinä iässä kokee. Tajusin unen aikana ihan lyhyesti, että tämähän on unta, että nyt voin tehdä mitä haluan, Erjanti sanoo.
Erjanti tutustui nuorena ystävänsä kanssa amerikkalaisen unitutkijan Stephen LaBergen kirjoihin. Kirjojen avulla pojat alkoivat innossaan kokeilemaan erilaisia asioita unissa.
– Me koitimme lentää, kävellä seinien läpi, tehdä mitä tahansa hauskoja juttuja, kertoo Erjanti.
Miten selkounia voi opetella näkemään? Katso Erjantin haastattelu kokonaan!
Uusimmat
-
00:08
Arsenal järjesti hurjat maalijuhlat ja marssi pudotuspeleihin – Real Madridin sankariksi nousi odottamaton hahmo
-
00:01
Itäraja on nyt virallisesti kiinni – laki tuli voimaan keskiyöllä
-
23:59
16 panttivankia luovutettu Punaiselle Ristille – aselevon jatkumisesta ei varmuutta – MTV seuraa sotaa
-
23:52
Sinkkuelämää-näyttelijä Frances Sternhagen on kuollut
-
23:29
Virolta selkeä viesti Venäjälle – maa on valmis voimakkaisiin toimiin tarvittaessa
-
23:28
Tuhoisa puoliaika: hattutemppu entistä seuraa vastaan 34 minuutissa
-
23:09
Daniel Mäkiaho ja Jens Lööke hattutemppujuhlissa – katso SM-liigakierroksen kaikki maalit
-
23:00
Jälleen uusi takaisku Vapauspuolueelle Hollannin hallitusneuvotteluissa
-
22:54
Lääkäri kysyi Ruotsin ennätysurheilijalta erektiosta – nuoren miehen vastaus oli karu
-
22:51
Real Madridin englantilainen supertähti jatkoi historiallisia urotekojaan
-
22:47
Amsterdam haluaa eroon öykkärituristeista
-
22:19
Tomia, 31, vastaan vedettiin veitset – urheilijalle jäi vain yksi vaihtoehto: "Tekivät hyvin selväksi, että tappaisivat minut"
-
22:05
Mäkiaho iski hattutempun HIFK:n verkkoon – muisteluissa esiin nousi Frank Moberg
-
22:00
Kärppien NHL-vahvistus ihmetteli tuomareita – sanoi suorat sanat debyytistään: "En aio valehdella"
-
21:43
Miljoonavahti tyri jälleen: Manchester Unitedin johto suli karulla tavalla – jatkopaikka loittoni
-
21:35
Helikopterionnettomuudessa kuolleen Kobe Bryantin vaimo jakoi koskettavan kuvan ensitapaamisesta
-
21:33
Uusi väite Corey Perryn tapauksesta
-
21:28
SM-liigaottelussa dramaattinen loppu: tasoitus 59.59 – samalle miehelle hattutemppu jatkoajalla!
-
21:27
Poliisi otti kiinni 13 mielenosoittajaa Helsingin yliopistolla: "Miksi Ukrainalle saa osoittaa tukea, mutta ei palestiinalaisille?"
-
21:21
Kaksi alakouluikäistä poikaa kateissa Helsingin Pitäjänmäessä – poliisi kaipaa havaintoja
-
Lataa lisää