Taas uusi, pelottava tapaus! Lapsi lipsahti uimapatjan mukana merelle: "Näin, että hän oli melko kauhuissaan"
Lapsi ajautui ylättäen merelle ankkauimapatjallaan.
Rantapäivä muuttui paniikiksi, kun perheen pieni lapsi ajautui merelle ankan muotoisella uimapatjalla Yhdysvalloissa, kertoo CBS.
Tuuli tarttui ankkaan
Tapahtumasarja käynnistyi sen jälkeen, kun lapsi oli istunut matalassa vedessä patjalla äitinsä ja toisen lapsen kanssa.
Toinen poika putosi ankan päältä veteen. Äiti hyppäsi pojan perään; samalla tuuli tarttui ankkauimaleluun ja alkoi työntää sitä merelle. Äiti yritti juosta ja uida patjan perään, mutta ei enää saanut sitä kiinni.
Myös muut rantalomalaiset yrittivät napata uimapatjalla yksin istuvan pojan turvaan, mutta eivät onnistuneet.
"Näin, että lapsi oli melko kauhuissaan"
Dave Benjamin oli sattumalta perheensä kanssa veneellään Washington Beachin tuntumassa, kun hän havaitsi rannalla liikettä. Moni heilutti Daven suuntaan, ja pian mies ymmärsikin, että rannalla oli käynnissä hätätilanne. Ankkauimapatjalla yksin istunut pikkupoika kaipasi apua.
Myös Dave lähti pelastamaan poikaa. Ennen kuin hän ehti paikalle, ankkauimapatja keikahti ja lapsi putosi veteen. Onnekseen lapsella oli kellukkeet yllään.
– Näin, että lapsi oli melko kauhuissaan. Hän itki ja roikkui kiinni ankan päässä. Onneksi kellukkeet pysyivät hänen päällään, Dave kommentoi.
Pienillä lapsilla tulisi olla rannalla kelluntaliivi
Lopulta veneellä liikkunut sivullinen onnistui pelastamaan lapsen. Rannan uimavalvojat tarkastivat pojan tilan.
Tapaus ei ole ainoa laatuaan. Aiemmin 8-vuotias amerikkalaispoika ajautui merelle yksisarvisuimapatjallaan. Merivartiosto muistuttaakin, että pienillä lapsilla tulisi olla rannalla kelluntaliivi.
Lähteet: Nirror.co.uk, CNN, CBSlocal.com
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää