Täältä tulevat punkit – näin valmistaudut punkkikauteen: "Ne leviävät kuin rutto"

Punkkikausi aluillaan 8:29
Punkkikausi alkaa jälleen

Päivien lämmetessä ja lumien sulaessa punkkikausi alkaa jälleen. Luonnonvarakeskuksen metsäeläintieteen professori Heikki Hentonen kertoo Huomenta Suomessa, miten valmistautua punkkeihin.

Suomessa asustaa tällä hetkellä kaksi merkittävää punkkilajia, puutiainen ja taigapunkki. Taigapunkki on levinnyt räjähdysmäisesti ympäri Suomea esimerkiksi lintujen mukana.

– Toukokuun punkkiräjähdykset ovat taigapunkkeja, ne leviävät kuin rutto.

Myös ilmastonmuutoksella on syynsä punkkien levinneisyyteen, sillä pitempi sulakausi tarkoittaa, että punkeilla on enemmän aikaa syödä ravintoa ja lisääntyä.

Perinteinen punkkisyyni edelleen tehokasta

Hentosen mukaan hyödyllisin tapa valmistautua punkkikauteen on huomioida, että punkit ovat levinneet ja ne elävät maastossa.

Myös perinteinen punkkisyyni on tehokas tapa torjua borrelioosia. Lisäksi aivokuumerokotus ja koirien lääkintä punkkeja vastaan ehkäisee punkkitartuntaa.

– Kesämökeillä voi aidata tonttinsa ja siten estää kauriiden, supikoirien ja jänisten pääsyn pihalle, ehdottaa Hentonen.

Hyalomma-punkki ei uhka

Punkeista leviävät taudit siirtyvät ihmisiin vaihtelevalla aikavälillä. Hentosen mukaan aivokuumevirus elää punkin sylkirauhasessa. Kun punkki puree, virus siirtyy muutamassa minuutissa ihmiseen. Tämän vuoksi rokotus puutiaisaivokuumetta vastaan on tärkeää.

Borreliabakteeri elää punkin suolessa ja bakteerin siirtyminen ihmiseen kestää vähintään 12 tuntia, yleensä vuorokauden.

– Siksi punkkisyyni on tärkeää, koska se ei ole ehtinyt levittämään borreliaa.

Kohuttua superpunkkia, eli Hyalomma-punkkia ei kuitenkaan tarvitse Suomessa pelätä, sillä viime vuosikymmenien aikana niistä on tehty ainoastaan noin kymmenen havaintoa.

– Ne joskus tulevat lintujen mukana, mutta eivät pysty muodotamaan pysyviä populaatioita. Eli käytännössä ei sillä ole merkitystä. 

Lue myös:

    Uusimmat